Mieli järkkyy ja vanhetessa leppyy,
Uuden aloittaminen tarkoittaa usein vanhasta luopumista.
Joidenkin mielestä vanhasta, tutusta ja turvallisesta luopuminen on vaikeaa ja
joskus jopa kipeää. Tuhat kertaa elämäni pakanneena ja täysin tyhjästä alusta
aloittaneen tiedän, että vanhasta luopuminen ei ole kivuliasta, eikä oikeastaan
vaikeaakaan, kun sen tekee oikeassa kohdassa, oikeista syistä. Mutta joskus
luopuminen tapahtuu niin yllättäen, että se pysäyttää hetkeksi miettimään ja
näillä kymmenillä voi jo sanoa, muistelemaan menneitä.
Viimeviikot ja niiden tapahtumat, pakottivat minut luopumaan
jostain, mitä olen kantanut mukanani…voi ei, voiko olla? Kyllä! Seitsemän
vuotta!
Seitsemän vuotta olin vihannut fondyytä ja golfia. Olin luonut
täydellisen kompaktin vihapaketin. Se oli hyvä, toimiva ja olin päättänyt pitää
siitä kiinni.
Golf oli turha laji ja sen harrastajat vasta turhia
olivatkin. Fondyy typerine tikkuineen oli turhistakin turhin ruokalaji.
Seitsemän vuotta kannoin tuota ihanan rehevää vihan tunnetta,
johon heikkoina hetkinä oli turvallista upottautua, mukanani.
Minä elin omaa elämääni ja viha omaansa. Se heikkeni, se
hukkui, se valui aivojeni viimeiseen sopukkaan, mutta siellä se vaani, vaani
sitä hetkeä, kun joku mainitsi golfin tai fondyyn ja sieltä se sitten pomppasi
esiin tarvittaessa.
Vaikka ei ollut enää mitään syytä vihata, elämä kantoi ja
vei eteenpäin, en osannut päästää vihastani irti, se oli minun oma pieni
synkkyyteni jota varjelin. Iloisella, hauskallakin ihmisellä tulee olla
synkkyyksiä, ei sitä hilpeyttä muuten kukaan kestä. Yhdistetty Golf-fondyy-viha
oli minulle juuri sopiva sellainen.
Sitten tapasin uuden ystävän, Golfitaren.
En huomannut mistä se alkoi, mutta hänen taktiikkansa oli
ovela, ehkä jopa täydellinen, vaikka ei hän tiennyt minun synkkyydestäni,
piilotetusta vihastani mitään. Hän pyysi minua seurakseen golf kentälle: ”Voit
vain kävellä siellä, tiedä vaikka ihastuisit uuteen lajiin?” Puhisin kiukkuani,
en ihastuisi, en kävele, golf on persauksesta!
Samalla mieleeni tulvi ihanat ystävien kanssa vietetyt
päivät Skotlannin vihreillä golfkentillä, varkain muistelin Hugh Grantilta
saamaani golf-baggiä, joka oli eräässä pika elämänsuunnanvaihdossa jäänyt, kuin
rantatuoli Sirkesalon lomalla, yksin tönöttämään Sveitsiin. Huomasin, nyt se
harmitti. Jos olisi bag, voisin kokeilla swingiäni…
Mitä? Mitä? Cancel! Cancel! Mikäs ajatus tuo oli, pengoin ja
kelasin aivojani ja sain vielä vihastani kiinni ja vanhat asetuksen, pienen
hairahduksen jälkeen päälle.
Ihana tuttu turvallinen tasapaino ei ehtinyt järkkyä. Mutta
se jätti jäljen. Aivan pienen, mutta vaarallisen, sellaisen, jonka yksi pieni fondyyilta
voi repiä auki.
Golfitar kutsui minut fondyyiltaan. Vihasin fondyytä! Oli minullakin
ollut joskus fondyysetti, mutta siellä se kökötti Hugh Grantin golf bagin
kanssa, jossain synkässä Sveitsissä. Seitsemään vuoteen en ollut kastanut
tikkua fondyyseen. Mutta hyvän seuran vuoksi annoin luvan itselleni osallistua.
Ilta ei ollut ehtinyt edes kunnolla alkaa, kun joku
ärsyttävä akka selosti fondyytikku kourassaan: ”Silloin kun minä olin
Sveitsissä, niin silloin tehtiin niin ja näin…” Ja Sveitsissä fondyyhän tehdään
siten, että….”
”Ja olenko jo maininnut, että asuin sveitsissä ja söin
fondyytä ja että tiedän siitä kaiken! ”Ja olen muuten asunut sveitsissä!!”
Tuo akka kävi hermooni, mutta en voinut huutaa sille, että
turpa kiinni, koska se olisi vaikuttanut liian mielenvikaiselta. Sillä tuo
ärsyttävä kälkättäjä olin minä itse. En tiedä, mutta epäilen, että jos yrittää
etsiä itselleen uusia ystäviä, voi olla virhe huutaa itse itselleen fondyy
illassa, että ole nyt jo akka hiljaa?!?!
Ilta kului ja minä ahmin fondyytä kuin hullu ja jaoin tietämystäni
asiasta, uskolliselle kuulijakunnalleni.
Kun pohjustus rupeaa mätänemään, ei mene kauan, kunnes talo
sortuu.
Näin kävi minulle. Tajusin, että golfia pelasikin ihan hyvät
tyypit, fondyy oli hyvää ja olisi vielä joskus kiva vaeltaa Sveitsin Alpeilla. Kivijalan
sortumista ei voinut estää.
Romahdus tapahtui, kun sain pyynnön taas kerran lähteä golf
kentälle, vain kävelemään seuraksi. Se oli myrkkyä sielulleni.
Yksi iltapäivä, muutama tunti, voi tuhota kaiken. kaksi
päivää myöhemmin omistin golf bagin, pallot, teet, vietin viikonloppuni golf
turnamentissa ja kinusin nimmareita ammattigolffareilta. Olin sulaa vahaa kun
Mikko Ilonen kehui rusketustani ja haukuin golf kentän henkilökuntaa käyttäytymisvirheistä
kisojen aikana. Keskustelin sujuvasti swingistäni ja lähipelistäni, kummankin
käsitteen kuitenkin ollessa fyysisellä tasolla täysin hukassa. Minusta tuli
yhdessä viikonlopussa golf hörhö pahimmasta päästä.
Viha ja rakkaus, niin erilaisia tunteita, mutta niin
pelottavan lähellä toisiaan. Yksi viha vähempänä kantaa antoi minulle uuden
ilon aiheen. Onneksi kuitenkin, kun yksi negatiivinen tunne poistuu, tulee aina
uusi tilalle, tasapaino säilyy.
Mutta kuka jaksaa mököttää, kun on uusi pinkki golfasu
päällä ja maailman paras golf-kaveri seurana.
Mitahan seuraavaksi... Mitas muita synkkyyksia sielta viela loytyykaan. Tamahan kay mielenkiintoiseksi - ryhdyn synkkyyksien murtajaksi! :D Millois lahdetaan taas kentalle?? Tai siis mulla on nyt buukattuna sunnuntai, maanantai, keskiviikko, perjantai ja lauantai. Mukaan mahtuu viela... ;)
VastaaPoistaHahah niin kun torstaina ei kerkeä kun on aspire walk! :) Pakko tulla mulla on uudet kengät ja hikoilun estävä paita... en tiedä mikä on sen suuri salaisuus, mutta kuulosti niin lupaavalta että oli pakko ostaa..ja se on pinkki :D
VastaaPoista