Aladinin taikalamppu

Me ollaan Svanskin kanssa täällä ollessamme tohellettu varmaan siihen malliin, että kun sen pomon veljenpoika, meidän ikäinen mies, tuli sedällensä kylään ja alta aika yksikön meni ja tylsistyi, niin meidät soitettiin salamana apuun. No mitä me emme tekisi sen eteen, että jotain uhkaa tylsistymien, kesken aivan upean itämaisenloman?

Toimintatiimi Svanski ja Helena hyppäsivät idioottitiimibiiliinsä ja karauttivat paikalle, kuin supersankarit konsanaan, sotimaan tylsyyden hirviötä vastaan. Kuten usein ennenkin, ei ohjelma ollut meillekään lähtiessä aivan selvä, mutta kyllä yksi ministeriön virkamies ja yksi seurapiiri soluttautuja tarjoilija, aina jotain toimintaa saa aikaiseksi.

Veljenpoika hyppäsi auton takapenkille, ja ilmoitti haluavansa basaari alueelle, koska hänen tulee hankkia Aladinin taikalamppu tuliaisiksi. Minä innostuin heti, tästä tulee hauskaa. Svanski oli vielä virkamiesmoodilla ja hän pudisteli päätään ja hoki hiljaa niinpä tietysti, kas kun ei taikamattoa.

No idioottibiili käyntiin ja ei muuta kuin basaariin. Onneksi Svanski rakastaa basaaria ja siellä käytävää kauppaa ja tinkaamista niin, että hän sai hurjan innon kaupankäyntiin juuri sopivasti kun saavuimme basaarin ihmisvilinään.

Ensimmäinen puoti, missä näkyi olevan pannuja ja patoja myynnissä ja Svanski paukkaa sisään. Huutaa kovaan ääneen ” Nyt tarvitaan taikalamppu, onko mallia Aladin?”

Basaarin pitäjä oli intialaismies ja hän tuijotti seuruettamme jähmettyneenä kuin myrkkysuihkeen saanut torakka. Hetken pohdittuaan hän osoitti hyllyä, missä vanhoja kuparipannuja ja itämaisia lamppuja. Svanski nappasi heti yhden käteensä ja rupesi tutkimaan esineen ominaisuuksia. Minusta lamppu muistutti enemmän peduiinikansan kahvipannua kuin taikalamppua, mutta kyseessähän oli veljenpojan viihdytys, joten lähdin showhun mukaan. Katsoin lamppua epäilen, koputin parikertaa kylkeen ja kysyin myyjältä toimiiko? Myyjä hilasi lamppuöljykanisteria lähemmäksi takavasemmalta, ja oli innokas todistamaan lampun toimintavalmiuden. Silloin Svanski nosti mellakan: ”ei me siihen valoa tarvita, kyllä meillä on sähkövalo, tarvitaan sellainen malli missä on henki.” 

Intialainen ei ymmärtänyt, tutki kuitenkin hyllyjään ja etsi henkeä lampputarvikkeiden joukosta. Veljenpoika katseli hengen metsästystä innostunut, hiukan kysyvä ilme kasvoillaan, omaa henkeään pidätellen. 

Intialainen ei löytänyt henkeä, mutta siinä siunaamassa hetkessä hän muisti basaarin sivukadulla puotia pitävän kollegan, hänellä on henkiä varastossa.  Svanski innostui: ”jalla jalla” äkkiä viet meidät sinne! ”

Intialainen paukkaa ulos kojustaan ja rupeaa johdattamaan meitä ohi eläimiä myyvien kojujen, ja loputtomien kangasvalikoimien kohti basaarin viimeistä nurkkaa. Veljenpoika on onnessaan ja kuvaa matkan kaikki pienet yksityiskohdat digikamerallaan. Vihdoin viimein loputtoman mutkittelun jälkeen, aivan basaarin perältä löytyy kauppa. Täydellinen vanhojen esineiden putiikki. Intialainen tönäisee meidät sisään ja huikkaa arabimyyjälle: ”nämä tarvitsevat lamppuun henkeä!” 

Nuori arabimyyjä meinaa tukehtua pähkinäänsä, jota juuri pureskeli, ja toistaa kysyvästi ”ai että mitä?”

Svanski vinkkaa myyjälle ja sanoo, että nyt etsitään sellaista lamppua jossa olisi henki sisällä! Tuolla intialaisella kun ei ollut ainuttakaan, vaikka kiillotettiin kaikki sen lamput.

Ihana Arabi on salamana juonessa mukana ja sanoi, että ei hänellä hyllyssä ole toimivaa mutta basaarin kellarissa olisi. Samassa hän jo ohjasikin meitä pieniä vaappuvia puurappuja pitkin kohti hirveää pölyistä ja pimeää kellaria. Ja veljenpoika kuvasi niin vimmatusti, että salamavalot vaan räiskyivät kellarin pimeydessä. Kellarin pahvilaatikosta sitten löytyi, kuin löytyikin lamppu, kuparinen jossa pari ihanaa punaista (jalo) kiveä… No ne kiilteli siihen malliin, että minä ihastuin. Huudahdin heti: ”siinä se on, taikalamppu!”

Myyjä nappasi lampun ja vapautti meidät takaisin maanpinnalle, siis kauppaan, tarinan taso pysyy edelleen pilvissä.

Myyjä nouti kiillotus rievun ja alkoi puhdistaa lamppua. Mitään ei tapahtunut.

Sitten hän kysyi kenelle lamppu oikein oli tulossa? Svanski ja minä osoitettiin veljenpoikaa, joka silmät suurina tuijotti tapahtumasarjaa ja selkeästikään hän ei enää ymmärtänyt, onko kyse vitsistä vai ovatko nuo kaikki ihan hulluja.

Myyjä lykkäsi lampun veljenpojalle ja käski hänet kiillotustyöhön. Samassa minä huomasin jotain tapahtuvan.

Helena: Näittekö? lampun piipussa??!

Svanski, myyjä Veljenpoika: Ei mitä?

Helena: joo sieltä tuli pieni savu, kiillota vielä lisää samasta kohtaa!

Veljenpoika kikattaa meidän hulluudelle ja totiselle asenteelle, mutta kiillottaa silti.

Myyjä: Kyllä minäkin näin, se toimii!

Veljenpoika oli innoissaan, hän halusi ostaa lampun. 

Alkaa hirveä tinkaaminen. Hinnasta ei millään meinata päästä yhteisymmärrykseen. Vasta kun ollaan saatu aikaiseksi könttähinta kynttilätähdelle, ja parille koristekiraffille ja lampulle Svanski on 10 rialin päässä haluamastaan. Mutta myyjä ei luovuta hänen mielestä lampunhenki maksaa helposti 100 rialia, joten kyseessä on polkuhinta. Svanski ei hyväksy, anelee myyjältä armoa koska hänellä on muutenkin niin tiukkaa, kun vaimo tuhlaa kaikki hänen rahansa, myyjä tarjoaa vaimosta 5 kamelipatsasta. Silloin hermostuu vaimo eli minä! Huudan Svanskille, että jos vaihtaa mut viiteen kamelipatsaaseen, niin on hengenlähtö kovin lähellä. Myyjä innostuu uudestaan, ”mutta älä noista uhkailuista huoli, sullahan on lamppu mistä voit ladata lisähenkeä.”  ”Saat lampun, kynttilätähden ja seitsemän koristekamelia ja minä otan  vaimon.”

Veljenpoika on kauhuissaan ja tarjoutuu jo maksamaan ylihintaa. Svanki ei luovuta, minä kiljun, koska en halua vaihtaa paikkaani koristekameleiden kanssa, myyjä taistelee taktikoiden vasta tarjouksia. Kun ollaan 10 koristekamelissa, veljenpoika ei enää oikeasti tiedä, mitä tapahtuu ja hänen kasvoillaan on kauhistunut ilme. Kun tinkaus älämölöä on jatkunut tovin, myyjä lopulta luovuttaa. Hän kättelee Svanskia ja sanoo ottavansa mieluummin rahat, sillä vaimo huutaa aivan liian lujaa ja on muutenkin liian ärhäkkä.

Kun päästään ulos kaupasta Svanskia ja minua naurattaa hieno esitys ja veljenpoika on aivan pää pökerryksissä, ”Te ootte aivan sekasin!”  ”Tää oli paras ostosreissu ikinä.”

Svanskin kanssa ollaan samaa mieltä, vaikka häntä harmitta, että ei saanut minua vaihdetuksi koristekamelilaumaan. No ensikerralla sitten paremmat kaupat. Myyjä huuteli vielä perään, kai tulette uudestaan minulla näitä lamppuja riittää, lentäviämattojakin on jos hinnasta sovitaan.