Eksyminen on mielentila

Mun isäni oli merikapteeni ja hän osasi navigoida valtamerilaivan pelkästään tähtiä lukemalla Kiinaan.

Mun perheen muut jäsenet, eivät sitten omistakaan yhtä sulavaa taitoa navigoinnissa. Siskohan ei osaa tätä taitoa yhtään. Hänelle paikasta toiseen kulkeminen tai jo pelkkä ajatuskin siitä, tuottaa sanoinkuvaamatonta stressiä.

Meillä on äidin ja siskolikan kanssa tapana tehdä kesäisiä autoiluretkiä. Mikä voisikaan olla sen ihanampaa, kuin leppoisesti ajella paikasta toiseen ja välillä ihailla maisemia ja juoda kahvia maantien kupeessa. Tämä haavekuva ja ihmismielen unohtavaisuus aiheuttavat sen, että kerta toisensa jälkeen päädymme näille yhteisille kesäretkille. Yleensä äiti ja minä hoidetaan ajaminen ja navigointi ja siskolikka harrastaa syvempää filosofista mietiskelyä, milloin mistäkin aiheesta takapenkillä. 

No pari kesää sitten annettiin siskon vaihteeksi navigoida, oli kenties filosofointi lähtenyt sellaisiin sfääreihin, että äidin kanssa ajateltiin, että rauhoittuu hiukan kun lukee hetken karttaa.

Matkan oli tarkoitus tapahtua välillä Tampere- Nummi-Pusula. Alku matka menikin kivasti. Sisko tuntui navigoivan ensiluokkaisesti, ilmoitti tulevista käännöksistä etukäteen hyvissä ajoin ennen risteystä ja pysyi kartalla, ehkä jopa liiankin hyvin.

No se oli varmaan siinä vaiheessa, kun käännyttiin päätieltä pikkutielle ja siitä vielä sellaiselle mökkipolulle, kun ruvettiin äidin kanssa epäilemään, että nyt on jossain vikaa. Laskelmien mukaan matkaa olisi ollut jäljellä vielä tunti, mutta tie kapeni siihen malliin, että kohta päättyy varmasti metsänlaitaan. Epäilys vahvistui todeksi kun siskolikka käski pysäyttää auton keskellä mökkitietä punaisen ladon taakse ja sanoi, että nyt ollaan Nummi-Pusulan kirkolla. No huutohan siitä alkoi. Äiti pysäytti auton ja minä mekastin ja huusin, että ei varman pysähdytä tänne, tämä on jonkun maatalon yksityistie. Revin karttaa siskolikalta, joka puolestaan raivostui mun väitökseen, siitä että kyseessä oleva lato ei ole Nummi-Pusulan kirkko. Äiti yrittää tehdä u-käännöstä mökkitiellä ja siskolikka parkui kahdestakin eri syystä. Ensinnäkin siitä, että mitäs pistätte hänet navigoimaan, kun ei kerran kelpaa. Ja toiseksi siitä, että siskolikka inhoaa ylipäätään matkustamista ja varsinkin sitä, kun mennään vielä ja eksytään.

Kun sain kartan palaset haltuuni, alkoi uusi huuto! Emme voineet äidin kanssa millään uskoa todeksi, että siskolikka on oikeasti löytänyt kartalta Nummi-pusula nimisen maatilan, joka on 100kilometriä väärään suuntaan oikeasta Nummi-Pusulan kunnasta. Siskolikka huutaa, että siitäs saitte sanoinhan minä, että se oli Nummi-Pusula! Onko se millään tavalla minun vika jos joku yksinäinen maamies on mennyt talonsa noin hämäävästi nimeämään?

Tilanne rauhoittui ja loppumatkan minä ajoin ja äiti navigoi. Siskolikka luennoi takapenkillä siitä, kuinka ennen vanhaan ihmisillä ei ollut lainkaan sukunimiä, vaan niiden sijaan käytettiin talon nimiä ja päätyi siitä upealla aasin sillalla sukunimien ihmeelliseen maailmaan.

Sisko ei enää sen jälkeen ole navigoinut, eikä hän myöskään aja autoa. Tämä fakta on niitä harvoja asioita, joista olemme kaikki yhtä mieltä. Sisko ei aja hän kulkee junalla. Toki se, että sisko kulkee junalla, ei ole helppoa minulle tai äidille. Kun sisko lähtee liikenteeseen, on silloin meillä puhelinvalmiuspäällä ja Helsingin pääkonduktöörin puhelinnumero pikavalinnassa. Ei nimittäin ole kerta, eikä ensimmäinen, kun junaan on siskolikan reissuilla unohtunut milloin lompakko, milloin laukku, milloin koko siskolikka. Ei saanut meinaan junan ovea asemalla auki, olin vastassa ja katsoin kuinka juna lähti uudelleen liikkeelle ja sisko vaan vilkutti vaununoven ikkunasta surkeasti itse kutoma pipopäässään. Ei muuta kuin autolla raukan perään ja etsimään siskoa seuraavalta asemalta. Tai sitten häntä haetaan edelliseltä asemalta, koska juna jotenkin kummasti tuli määränpääasemalle ilman häntä. Juu ei ole helppoa siskon navigointi. Enkä sinänsä ihmettele yhtään, että hän ei pidä matkustamisesta.

Minä olenkin sitten luonnonlahjakkuus navigoinnissa. Uskon että varmuuteni varsinkin kaupungeissa suunnistamiseen olen oppinut äidiltäni. Hän opetti meille jo lapsena etelänlomamatkoilla, että eksyminen on vain mielentila. Hänen kuuluisia lauseitaan, tuntien päättömänä harhailujen jälkeen olivat: Emme me ole eksyneet, emme vain ole aivan siinä kohdassa missä suunnittelimme olevamme! Tai No..no.. no voi herranjestas, se on varmaan seuraavan kulman takana.

Hän ei suostunut myöntämään tappiotaan vaikka olimme kävelleet oudoilla Madeiran sivukujilla jo tunteja ja vastaan ei ollut tullut aikoihin, muuta kuin koditon kulkuri ja kuollut rotta. Valittaminen oli turhaa, sillä me tutustuttiin kulttuuriin! ”Katsokaapas tytöt, kun on mielenkiintoinen rakennus. Onkohan tämä jygendiä?” Me siskolikan kanssa huudettiin, että: ”Se edustaa tyylilajia bordelli! Ja me halutaan takasin hotellin altaalle!”  Mutta äiti oli sitkeä, kiertokävely jatkui niin kauan kunnes sattumalta löydettiin takaisin tutuille kulmille. Silloin äiti sanoi. ”no niin! minähän sanoin se on aivan kulman takana”.

Niin eksyminen on mielentila, siksi nykyään minä navigoin ja Svanski ajaa. Olen kehittänyt erinomaisen hyvän kaupunkinavigointi systeemin täällä uudessa kotikaupungissani. Se on ensiarvoisen tärkeää, sillä liikenteeseen keskittyminen vaatii aikaa ja tienviitat ovat usein arabialaista aaltoviivaa.

Olen kartoittanut reitit eri paikkoihin niin, että seuraamme tiettyä pilvenpiirtäjää tai vesitornia tai muuta korkeaa rakennusta. Laskemme koordinaatteja myös liikenneympyröittäin. Venetsia-kauppakeskus on 12 liikenneympyrän päässä, josta liikenneympyrä numero 9:ssä tulee ottaa ensimmäinen ulos meno, muissa vasta toinen. Kotiin pääsee seuraamalla Hotel- Intercontinentaalia, yöllä sen tunnistaa kullanhohtoisista kattovaloista. Lenkkeilyradalle pääsee, kun suuntaa vesitornin ja Stadioninmaston väliin.

Kaupungissa on helppo suunnistaa, mutta täällä joutuu myös navigoimaan paljon kaupungin ulkopuolella ja se onkin jo haastavaa. Maamerkkejä kun ei ole, on vain hiekkaa. Ei tästä ole kuin muutama viikko aikaa kun Svanskin kanssa navigoitiin pitkin aavikkoa löytääksemme eräälle suositulle uimarannalle.

Täällä ei turhia mainoskilpiä reitin varrelle kylvetä, tai sitten jo lähtökohtaisesti oltiin 100 kilsaa pielessä. Varustuksena meillä oli paljon vettä, ydinkeskustan kartta, jolta olimme poistuneet jo tunti sitten ja tieto siitä, että meidän tulee suunnata kohti öljynporaustorneja kuitenkaan ohittamatta moottoritietyömaata. No sanomattakin selvää, että eksyttiin ja löydettiin lopuksi itsemme Saudi-Arabian rajalta. Ja varmaan vielä enemmän sanomattakin selvää, että jos mies ajaa ja nainen navigoi ja eksytään, niin kyseessä on miehen virhe. Tajuton riita! Eksyneenä keskellä aavikkoa. No saatiin lopuksi niiltä rajamiehiltä hiukka uusia koordinaatteja ja päästiin onnellisesti rannalle.

Mun Serkkulikka on ammatiltaan jonkun sortin metsä- ja maa insinööri ja häneltä olen saanut hyviä neuvoja niin sanottuun luonto navigointiin. Tällaisia ovat muun muassa se, että muurahaispesä on aina etelään päin. Sammal kasvaa runsaammin puun pohjoispuolella. Tai että puut taipuvat jo niin kaukana rannasta, pois rannasta päin, että itse ei vielä rantaa näe lainkaan. Erittäin hyviä ohjeita aavikolla. Näiden avulla navigointi onnistuu varsinkin, jos on hyvin kestävä ihmissuhde.

Svanski siinä meinaan hiukan kiroili, kun tutkiskelin aavikolla vaeltavaa yksinäistä muurahaista ja pohdin onkohan se matkalla etelään päin pesälleen vai kenties pohjoiseen päin, pois pesältä. Tai kun yritin paikallistaa puuta keskellä aavikkoa, että olisin voinut tutkia mihin päin se on kallellaan, että löytyisi ranta. Ikävä tosi asia on vain se, että palmut tuppaavat kasvamaan suoraan taivasta kohden. Svanskin mielestä on melkein jo lottovoitto, jos ylipäätänsä löytää aavikolta puun, niin että samalla logiikalla voi vaan etsiä reitin suoraan kotiin.

Näin hän se vaan menee, rotat lähtevät ensin uppoavasta laivasta ja maailman erilaidoilla vesi pyörii eri suuntaan viemäristä alas. Perille löytäminen on usein vain ajan kysymys ja eksynyt on vain sellainen joka ei enää jaksa navigoida.