Rahtivapaat joulukoristeet

Mun joulukoristelut aiheuttavat yleensä enemmän hilpeyttä kuin, esteettisesti arvostettuja kannanottoja. 

Mun edellisessä työpaikassa olin ainoa, joka aidosti innostui joulukoristelusta.

Joulukoristeisiin puettu ravintola keräsi lukuisia kommentteja, niin asiakkailta kuin kollegoiltakin. Eräs asiakas sanoi koristelujen olevan sitä luokkaa, että vain ”turkkilaisen kebabpilan” logo puuttuu. Olin ilmeisesti jo ennakoiden saanut koristeluihini arabimaailman tuntua, vaikka en vielä viime jouluna tiennyt mitään tänne muutosta. Otin ylpeydellä vastaan palautteen se varmasti tarkoitti sitä, että ravintola tursusi basaarimaista mausteiden tuoksua ja värien harmonista runsautta.

Yksi kollegoistani huomautti, että katonrajaan ripustamani koristenauha jää ikävästi kesken. Hän varmaankin kaipasi vielä lisä kimallusta, mutta ajattelin sinä vuonna olla minimalisti kimalluksen suhteen.

Toinen kollega ilmoitti, että saan sitten aivan itse kerätä pois loppiaisena, kaikki nuo ripustamani kimaltelevat teko-omenat. Hän ei niihin sormellakaan aio koskea. Tietysti toisille joulukoristeiden pois kerääminen aiheuttaa ahdistusta, mutta minä en sitä sure, voihan pääsiäistipuunkin hiukan laittaa glitteriä, se lohduttaa.

Svanski kielsi jo viimevuonna rahan tuhlaamiseen tolkuttomaan määrään joulupalloja. Joulukoristeita ei meidän perheessä saa laittaa esille ennen joulukuuta. 

Hirveitä sääntöjä, siksi olenkin kehittänyt marraskuulle niin sanotun piilojoulukoristelutekniikan. Kullan kimaltelevat tähtiverhot, eivät ole joulukoriste, vaan yksinkertaisesti vanhat verhot piti laittaa pyykkiin. 

Kanelilta tuoksuvat koristekorit, ovat vain tuomassa mukavaa hajua olohuoneeseen, ei kaneli ole millään tavalla joulukoriste!  Ja punaiset koristenauhat, ne vain pitävät hiukan räjähtänyttä koria kasassa. Täysin käytännön sanelema asia, ei mitään tekemistä koristelun kanssa.

Kun joulukuu sitten saapuu, niin voi sitä pallojen ja glitterin määrää. Minä koristelen runsaalla kädellä ja suunnittelen jouluherkkuja, apunani tuhat erilaista ruokareseptilehteä. 

Svanski, se vaan samaan aikaan muistelee kaiholla, niitä lapsuuden kommunismin ajan jouluja, kun ei ollut mitään ylimääräistä krääsää ja joulua vietettiin salassa naapureilta, matalalla stressittömällä profiililla. Voi Svanski ressua, se ei tiedä enkelikelloista ja ikkunajouluvaloista mitään, mutta minä tiedän kaiken. 

Ainoa vaan, että usein kaupan joulukoristeet tarvitsevat vielä lisäehostusta, jotenkin ovat niin vaisuja. Toisaalta vuosien ajan tapahtunut joulukoristeiden duunaus on tuonut minulle käytännön kokemusta, siitä mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. 80-luvulta olevaa joulutähtilamppua ei kannata glitteröidä niin, että sen ilmareiät menevät umpeen, kahdestakin eri ryystä. Ensinnäkin siksi, että mun ystävän mielestä se oli rumin asia, mitä on koskaan nähnyt. Se jaksaa nauraa ja muistuttaa tästä tyylivirheestä vielä vuodenkin jälkeen ja toiseksi, se räjähtää.

Osaatte varmaan arvata, mihin tämä alkupuhe johtaa, niin tietenkin siihen, että nyt ollaan paikassa, missä ei joulutähdet loista, eikä kauppakeskuksen ikkunaan ilmesty roboteilla tehostettuja jouluikkunoita. Ei tule illalla lumenhohtoista sinistä hetkeä, jossa naapurin jouluvalot tuikkivat himmeämmin kuin omat.

Joulukinkkua on varmaan turha odottaa aattopöytään ja se tavaratalon metrin pituinen hyllynpätkä, mikä oli säälittävä esitys joulukoristevalikoimalle, ei saa minussa pienintäkään ihailua heräämään. Lähinnä se aiheutti sisäistä tuskaa, kun järkyttyneenä tuijotin tuota ylihinnoiteltua, täysin tyylitöntä, kymmenen vuotta sitten muodissa ollutta ja todennäköisesti myös kymmenen vuotta myynnissä ollutta, halpamuovista valmistettua kimallenauhaa. Joulupallon puolikastakaan en ole nähnyt!

On marraskuun puoliväli ja normaalisti tässä vaiheessa, mun jouluvalmistelut ovat jo täydessä kimaltelevan loistokkaassa vauhdissa.

Mutta vielä eilen iltapäivällä en ollut uhrannut ajatustakaan, tulevan joulun eteen.

Joulu ei ole innostanut minua tänä vuonna millään tavalla, en pääse äidin luo joulusaunaan, tai ystävien kanssa jouluostoksille. En voi juoda pakkasessa glögiä ja tulla hivenen huppeliin, eikä minua ole kutsuttu ensimmäisiinkään pikkujouluihin. Lumesta, kinkusta ja kuusen uupumisesta puhumattakaan. Kaipaan omaa upeaa joulukoristelaatikkoa, jossa jokainen koriste muistuttaa edellisistä jouluista, ystävistä ja perheestä. Luulin jo, että tänä vuonna minut on vallannut joulumasennus, ei joulukimallus kuten normaalisti.

Eilen kävelin pitkin mutkikkaan basaarin kujia, kun pohjoisesta puhaltava kylmä tuuli puhalsi kasvoilleni ja samalla siihen maustekauppiaan anis, kaneli, neilikka valikoimaan. En tiedä oliko se tuo tuuli, vai mikä? Mutta masennukseni katosi, kuin mausteiden tuoksu ilmastointilaitteeseen ja joka vuotuinen jouluhulluus pääsi valloilleen. Selittämätön tarve saada ympärilleni glitteriä, palloja ja koristenauhoja.  

Hulluna pyyhälsin maustekauppaan ja ostin älyttömän määrän kokonaisia mausteita, ruusunlehtiä ja muita kuivia kukkia. Rohmusin kimaltelevaa kangasta yhdestä kojusta, upeita helmiä toisesta. 

Tämän vuoden joulu ei olekaan täynnä Ikeanpalloja vaan itse tehtyjä ”maustekoristeita” ja kankaiden kimallusta. Pörhälsin pitkin basaarialuetta ja käskin myyjä parkoja pussittamaan minulle kaikkea joululta tuoksuvaa tai joululta näyttävää. Olin intoa täynnä ja pääni pursusi erilaisia ideoita, siitä kuinka kanelitankojen ja glitterin yhdistelmästä muodostuu upeita koristeita. Juuri sopivia itämaiseen joulupöytään, jossa kinkun voi korvata vaikka hummerilla ja sillin tilalla on etana tai vaikka osteri.

Siinä koristeita väsäillessäni tajusin, että ei joulukoristelu tarvitse niitä vuosien varrella kerättyjä palloja ja kulkusia, vaikka niillä kaikilla onkin jokin oma tarinansa. Kyllä näissä glitteriliiman peitossa piileskelevissä kanelitangoissakin on tarinoita ja ne tuovat mieleen samalla lailla joulumuistoja. Anistähtiä liimaillessani taikataikina sydämiin kikattelin yksinäni ja pääni tulvi onnellisia muistoja. Ei muistot olekaan vangittu esineisiin tai rutiineihin tai ruokiin, ne on ihan täällä tallessa pään sisällä ja niiden tuominen tänne kauas ulkomaille on lentorahdissa kaikenlisäksi ilmaista.

Pohjoisesta tunsin tuulen tulevan,

Ystävän naurun luulin kuulevan.

Glitteriä ympärilleni heitin,

Ikäväni sillä peitin.

Lohtua kimalluksesta hain,

Mutta vain suuremman ikävän aikaan sain.

Ystävän kanssa yhdessä naurettu aika,

On suurempaa kuin yhdenkään koristeen tuoma taika.

Kimallusta sulle laitan pohjoisilla tuulilla,

Hymyksi sen toivon muuttuvan sun huulilla.