Haaksirikkoutuneena ostoskeskuksessa

Eilen lähdin kauppaan, sehän ei sinänsä ole enää mikään mullistava uutinen, sillä olen ajanut sinne jo useamman kerran ihan omin avuin. Nyt joku tietämätön Prisman kävijä ehkä naurahtaa ”kuinka voi olla vaikeaa käydä omalla autolla yksin kaupassa?” Uskokaa vaan, kyllä se voi olla! Ja vaikka olen onnistunut ruokaostosten teossa ja autolla navigoinnissa jo useita kertoja itsenäisesti, silti tässä maassa tuppaa ylläreitä aina tulemaan, takaperin ajattelu ja hyökkäysvalmius tulee olla koko ajan päällä tai muuten on äkkiä pulassa.


Matka kauppakeskukseen sujui suhteellisen hyvin, vaikka ihmettelin suuresti paikallaan ruuhkassa seisovia autojonoja ja normaalia akressiivisempia tööttäyksiä, sillä yleensä näin aamutuimaan on vielä kovin hiljaista. Parkkihalli oli tupaten täynnä, joka tapauksessa pienellä kikkailulla onnistuin saamaan parkkiruudun itselleni. Turha syyttää kiilaamisesta, nopeat menee ensin.


Menin lunastamaan shekkiä. Tiedän niin 80-lukua lunastaa shekki! Mutta tilanne oli pakollinen koska mun rahat oli juurikin tuon shekin takana, eli 80 lukua tai ei pankkiin vaan oli painuttava.
Pankissa otin vuoronumeron 22 asiakasta ennen minua, en vieläkään voinut ymmärtää mistä näitä ihmisiä oikein tursusi kaikkialle tänään. Tyypillistä täällä, pankki tupaten täynnä porukkaa ja vain yksi kassa toimii. Kahdella muulla kassalla oli menossa jotkut hemmetin teekutsut, pankkivirkailijamiehet joivat teetä kaikessa rauhassa tuttujen asiakkaiden kanssa ja juttelivat mukavia. Juttuja sekä teetä tuntui riittävän. Asiaa heidän puoleltaan helpotti teepoika, joka kuskasi kuppiin kultaisella pannulla lisää teetä jos kuppi hiukankin näytti vajaantuvan. Kuukausi sitten olisin istunut sisukkaana suomalaisena penkkiin kahdenkymmenenkahden filippiiniläisen siirtotyövoimamaahanmuuttajan jatkeeksi ja tyytynyt kohtalooni odottaa ja odottaa. Olisin menettänyt pari kertaa hermoni huomatessani pari jonon ohittavaa paikallista ja lopuksi tullut hulluksi, kuumuuteen, kälättäviin Filippiineihin, kirkuviin huonosti käyttäytyviin lapsiin ja kaikesta draamaa tekeviin paikallisiin. Mutta koska olen sopeutunut tätä nykyä kulttuuriin, ei tilanne enää tuottanut minulle ongelmaa. On otettava vain oikea asenne! Olen helvetin tärkeä kotirouva minulla ei ole täällä aikaa jonottaa! Tärkeää on itse uskoa omaan asenteeseen, että saa sellaisen luonnollisen tiukan paskantärkeän ilmeen naamalle ja sitten vaan pelaamaan onnennumero arvontaa jonotuslippukoneen kanssa. Hetken eri vaihtoehtonappeja taottuani, tulin siihen tulokseen, että bussiness economy tiskillä on jonossa vain yksi asiakas ennen minua. Koska täällä mikään ei ole varmaa ennen kuin olet sen saavuttanut, pidin taskussa varmuudeksi myös ne kaikki viisi muuta vuoronumerolappua. Veikkaukseni kuitenkin osoittautui oikeaksi, vuoronumeroni kilahti sillä sekunnilla näytölle. Tiski numero viisi, yritysrahoitus. ”päivää haluaisin lunastaa shekin” Virkailija sen enempää kyselemättä lunasti shekin ja viidessä minuutissa olin pihalla pankista. Ja älkää tuomitko minua, sillä näin se vaan täällä menee. Tepsuttelin ulos pankista kun nuo 22 minua ennen tullutta odottivat yhä teekutsujen loppumista ja omaa valaistumistaan kulttuuriin sulautumisesta.


Yleensä kaupan edusta on täynnä ostoskärryjä, mutta nyt kun yritin tavoittaa kärriä, huomasinkin, että koko kärryparkki oli tyhjä. En voinut käsittää! Mitä kärreille oli tapahtunut? Kassojen kohdalla huomasin, erään miehen nostavan ostoskassiaan pois kärryistä ja hyökkäsin salamana paikalle ja sain kärryt itselleni. Näin toimii valpas kulttuuriin sulautunut yksilö. Ihmettelin kaupan sisäänkäynnin luona tönöttävälle turvamiehelle puuttuvien kärryjen mysteeriä. Hän nauroi minulle ja kun kaupan portit aukesivat, karmiva todellisuus avautui silmieni eteen. Jäin tuijottamaan kauppaa järkyttyneenä. Turvamies huusi Eid Mubarak! Ja melkein potkaisi minut sisään kauppaan, sillä olin jähmettynyt ovelle ja tukkinut tien muilta kauppaan tunkevilta ihmisiltä. Mun sulavasti alkanut kauppareissu ajautui täysin karille, en päässyt eteen enkä taaksepäin siinä ostoskärrien, juhlajärjestely stressin uuvuttaneiden perheen äitien ja palvelijoiden sekamelskassa. Takerruin ostoskärriini kuin uppoava pelastusrenkaaseen, yritin puskea läpi kaaoksen, mutta lopuksi minun oli myönnettävä tappioni. Päästyäni puutarhakalusteosastolle asti, luovutin ja rojahdin istumaan puutarhakiikkuun. Oli pakko myöntää, että vaikka olen varsin sopeutunut tähän kulttuuriin, on näillä paikallisilla kuitenkin ryysiminen jo syntyessä veressä ja he ovat koko ikänsä sitä treenanneet, ei auta mun parin kuukauden taktinen harjoittelu ja hyökkäysilme vielä tällaisessa tosi tilanteissa kuten Eid Mubarak! Vaikka olin suoriutunut pankista sulavin liikkein kuin kala vedessä, nyt räpiköin kuin veteen yht äkkiä heitetty kissa.


Siinä kiikussa istuessani ja hulluja hamstraajia seuratessani tutkin upeasta älypuhelimestani, mistä tässä hommassa mahtaa oikein olla kyse. Svanski osti mulle tämän puhelimen, sillä on aivan mahdotonta soittaa tai laittaa tekstiviestiä, mutta just tällaiseen netistä tiedon hakemiseen on aika kätevä laitos. No niin mysteeri ratkes sillä sekunnilla kun googelsin tän mystisen eid mubarakin, jouluun verrattava juhla kaupat kiinni seuraavat 5 päivää ja sitä rataa etiäpäin! Ensin mulle tuli kylmä hiki, paniikki, että nyt munkin on tonne mentävä kauheella höyryllä hamstraamaan ruokaa 5päiväksi, mutta sitten muistin meidän iki ihanan kulmakaupan, jota pitää tämän maailmankolkan näkövinkkelistä katsottuna väärä uskoinen intialainen ja se ei taatusti sulje kauppaansa jonkun Eid Mubarakin takia. Joten paniikki pois!
Siinä kiikussa juurikin mietin eri strategioita kaupan läpi kulkemiseen ikään kuin arkeologi pyramidin kiertoreittejä, mikä vaara missäkin hyllyvälissä piileksikään ja miten ne tulisi välttää, kun meidän Svanskin toimiston sihteeri mies rullasi paikalle tuplakärry varustuksella. Se itse puski suurikokoisena miehenä ekaa kärryä läpi juhlasta hurjistuneen kuluttajakansa ihmismassan ja hänen 10-vuotias poikansa purjehti oman kärrynsä kanssa vana vedessä ja näin heidän kulkunsa oli aika sujuvaa kaupan ihmisviidakossa. Sihteeri huitoi ja huusi niin että kauppa raikasi! ”Helena Helena mitä sinä siellä kiikussa istut! Lampaathan ovat tuolla lihaosastolla!” Mä huusin takaisin: ” Pelasta oon jumissa en pääse mihinkään! Ja osoitin itseäni ja kärryjäni, jotka olin hilannut kiikun viereen korokkeelle jossa pihakiikkua esiteltiin. Sihteeri tuhisten kiskoi yhdellä kädellä minut ja kärryt alas korokkeelta: ” Helena! Pihakiikkuja ei ostella enää päivää ennen Eid Mubarakkia, ne olisi pitänyt hankkia jo viikkoja sitten! Olet myöhässä! Sihteeri pitää kattavan luennon minulle siitä, kuinka aikataulu ja sen noudattaminen on ensiarvoisen tärkeää hyvän Eid Mubarakin suunnittelussa. Tänään ostetaan jo lampaita ei kiikkuja! Yritän sopertaa, että en ollut kiikku ostoksilla vaan ikään kuin suojassa ihmishirmumyrskyltä, mutta sihteeri ei kuunnellut! Minut ja kärryni oli sijoitettu ostoskärrykaravaanin keskipaikalle, Sihteeri navigoi, poika piti perää ja minua kuljetettiin keskellä, suuntanamme oli lihaosasto!


Lihaosaston keskelle oli tehty iso melkein uhrausalttaria muistuttava keko lampaanruhoja. Sihteeri jyräsi kuin sotatankki, keskelle ruhoja valikoivaan ihmismassaan. Mua jotenkin rupesi ällöttämään koko nahoistaan kuorittu lammaskatras. Iho oli irti mutta silmät tuijottivat jotenkin syyttävästi. Sihteeri ei tuntenut lampaiden syyttävää katsetta vaan hamstrasi pari kolme lampaan ruhoa kärriinsä. Sitten se ihmetteli ääneen: ”Helena etkö ota lammasta nyt on Eid Mubarak?!” Mä en jaksanut ruveta selittämään sihteerille että mun sivistyksessä on Eid Mubarakin mentävä aukko, eikä mulla vielä puolituntia sitten ollut mitään aikomusta juhlia koko Murabakkia, koska en tiennyt sen olemassa olosta mitään. Syytin kaikesta mielessäni Svanskia, sen tulis briiffata mua hiukka paremmin näihin kulttuurikysymyksiin ja kansallisiin juhlapyhiin. Olin jotenkin pettynyt että en ollutkaan niin sopeutunut kulttuuriin kuin luulin ja se ilmeisesti näkyi mun naamalta, tosin pettymyksen aiheuttaja tulkittiin väärin. Sopersin jotain, että koska meitä on Svanskin kanssa vain kaksi, niin tyydyn lampaan kareeseen. Sihteeri näki pettymyksen kasvoillani ja luuli varmaan että olin surullinen koska meillä ei ollut suuria suku Eid Murabak juhlia. Sihteeri selitti isällisellä rohkaisevalla äänellä: ”Tietenkin otat vaan kyljykset ja sitten tulette meidän kanssa katsomaan lampaan uhrausta ja sitten illalla tulette syömään tätä isoa lammasta meille!!” Mä olin kauhusta kankee, miksi kaikki aina tän miehen kanssa päättyy siihen, että vähintään yksi lammas pääsee hengestään? Halusin vain äkkiä kotiin ja unohtaa koko epäonnistuneen ostosretken, mutta sain kuitenkin naamalleni diplomaattisen hymyn ja suustani ulos sanat: jeee kiitos!

Kommentit

  1. En mä mitään Aamulehtiä tarvitse, kun mulla on sun blogi. Johanna ja iso mukillinen lattea kiittää:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentoi, kerro omia kokemuksiasi aiheesta, Ihmettele elämää muuten vaan tai tee kinkkisiä lisäkysymyksiä. Vapaa laatikko tässä siihen. Itäeurooppalaista mallia oleva sensuuri tässä päällä, joten eka luen nää itte ja vasta sitten julkasen... jos julkasen :)Mielellään kuulisin palautetta..pliis diplomaattisesti kuitenkin

Suositut tekstit