Kolmastoista luukku, Joulupostia



Tein jo hyvissä ajoin päivitykset joulukorttilistaani ja tarkistin, että minulla on oikeat osoitteet. Ostin kortit, kirjoitin ja laitoin odottamaan Svanskin kortteja, jotta saisin kaikki kerralla postiin. Mutta Svanskilta ei ilmestynyt kuin yksi kortti. Minulla tietenkin hermo kiristyi, koska ei kortit voineet ikuisuutta odotella postiin pääsyä, olisi pidettävä kiirettä. Hoputin Svankia, että missä hänen korttinsa oikein viipyivät. Mutta hän vain totesi, että siinähän ne ovat samassa pinossa, kuin minunkin kortit. Karjuin tässä on yksi kortti! Se on jo sinunkin suvussa hivenen liian vähän! Niin siinä on yksi kortti, niiden viidenkymmenen lisäksi, jotka toit minulle allekirjoitettavaksi. 
”Mutta Svanski! Ei se noin mene, mehän sovimme, että sinä kirjoitat sinun suvun kortit ja minä minun suvun kortit ja sitten allekirjoitetaan kaikki yhdessä. Nyt olet riipustanut yhden vaivaisen kortin, etkä antanut minun allekirjoittaa sitä!” Svanski oli pilannut koko kortti prosessini.
”Voi pyhä jysäys Helena kirjoitin sinun nimen kyllä siihen!”
”Ei niin voi tehdä! Et voi kirjoittaa toisen nimeä korttiin.”
”No ei se mikään vekseli ole, vaan joulun toivotus.”
”No mutta kenelle se on?”
”Miten niin kenelle se on? Se on kaikille!” ”
Miten niin kaikille?”
”Kirjoitin äidille, että sanoo hyvää joulua kaikille, kun ne kumminkin käy siellä!”  
”Svanski eikö tuo nyt ole jo aika pihiä, kyllä kaikille pitää laittaa oma kortti. Minua hävettää olla mukana tuollaisessa älyttömyydessä!”
” En laita, sinä saat laittaa vaikka tuhat korttia, mutta minä laitan vain yhden!”
”Eikö sinulle ole kotona opetettu, että on kohteliasta laittaa joulukortti!?”
”Ei ole, ei meillä ollut kotona mitään joulua, joten ei ollut joulukorttejakaan.”

Unohdan aina, että Svanskilla ei todellakaan ole mitään jouluperinteitä. Ei edes joulukortteja. Miten kaksi ihmistä voi syntyä vuoden ikäerolla, kasvaa vain muutaman tuhannen kilometrin päästä toisistaan, mutta silti olla kotoisin täysin eri universaalista.  Svanskin äiti osti parivuotta sitten ensimmäiset sähköjouluvalot. Ne oli sitten niin ihanat, että ne saivat olla esillä ensimmäisen vuoden kaiken aikaa. Meillä oli jouluvaloja jo joskus pimeällä 80-luvulla. Muistan kuinka äidin kanssa iltalenkeillä vahdattiin naapurien valoja ja mietittiin, miten voisimme omat valot laittaa vielä hienommin. Yhtenä jouluna äitini ystävä sai jouluvalot jotka olivat kahden poron muotoisia ja ne iskettiin keskelle pihaa vaeltamaan lumihankeen. En usko että äitini on vielä tänä päivänä selvinnyt tästä jouluvalokateudesta.
Täytyy taas hetken ajan ymmärtää Svanskia ja hänen joulutietämättömyyttään. Mutta kyllä minä sen saan ymmärtämään korttien ja valojen merkityksen, sanotaan että vuodessa tai parissa. Tai sitten sen pää vain räjähtää kaiken tämän glitterin keskellä ja sitä ei enää kiinnosta jurputtaa vastaan!?

Joulukortit pinot,
Ne on mulla vinot.
Svanskilta pino puuttuu,
No se tuskin postiin juuttuu.
Kortit matkaan lähti,
Olen joulukorttien kirjoituksessa tähti.


Joulumysteerin 13. Luukku
(lapsille ja lapsellisille, ei perustu suoranaiseen faktaan)

Pakastettu papukaija

Tonttu oli saanut pulut kulkemaan rivissä ja lentämään muodostelmassa. Nyt hän koulutti heitä toimimaan, mikäli joutuivat matkallaan kuulustelu tilanteeseen. Tonttu painotti, että tärkeintä on, että missään nimessä ei paljasta viestiään. Pahimpia Pulujen vaaroja olisivat suurien lelukauppojen johtajat. Ne jahtasivat lähettipuluja ja halusivat kettää tietoa siitä, kuinka pukin lahjapaja oikein toimii. Pulut nyökyttelivät ymmärryksen merkiksi ja pian koulutus olisi ohi.
Tonttu raapusti lapulle pienen viestin ja antoi sen yhdelle puluista. Papukaija, joka oli kaiken aikaa ollut kurssilla mukana, suivaantui tästä perinpohjaisesti. Se alkoi raakkua vimmatusti: ”Pulu sitä, Pulu tänne, miksi pulu saa viedä viestejä? Miksi minä en saa lähteä reissuun?”
Tonttu katsoi papukaijaa alta kulmien ja tokaisi: ”Haluatko todellakin lentää pohjoiseen, siellä on pakkasta?”
”Mikä on pakkasta?” Raakkui papukaija. Tonttu mykistyi, miten hän selittäisi papukaijalle, mikä on pakkanen, kun tuo lintu ei ollut koskaan tuntenut kylmää. Silloin Helena hyppäsi apuun: ”Mene hetkeksi istumaan pakastimeen ja sitten kuvittelet lentäväsi siellä tuntitolkulla.” Opasti Helena. Papukaija myöntyi, että ei tiennyt mikä on pakkanen ja kuinka siinä selviäisi, mutta päätti ottaa selvää.
Samassa ilmastointilaitteesta alkoi kuulua omituista piipitystä. Navigaattorilla ei nyt ollut kaikki hyvin. Helena ja Tonttu ampaisivat tarkistamaan tilannetta kun lintuparvi jäi katolle harjoittelemaan lentokuvioita.
Helena ja Tonttu työskentelivät niin keskittyneesti, että havahtuivat vasta myöhään iltapäivällä ajan kulkuun. Ehkä he muuten olisivat työskennelleet yöhön asti, mutta kun töistä kotiin tullut Svanski oli pakastimella etsimässä jäätelöä ja löysikin sieltä kohmeisen papukaijan lentelemästä, hän vaati välitöntä raporttia päivän kulusta, niin Tontulta kuin Helenaltakin. 

Kommentit

Suositut tekstit