Kolmastoista luukku, Joulupostia
Tein jo hyvissä ajoin päivitykset joulukorttilistaani ja tarkistin,
että minulla on oikeat osoitteet. Ostin kortit, kirjoitin ja laitoin odottamaan
Svanskin kortteja, jotta saisin kaikki kerralla postiin. Mutta Svanskilta ei
ilmestynyt kuin yksi kortti. Minulla tietenkin hermo kiristyi, koska ei kortit
voineet ikuisuutta odotella postiin pääsyä, olisi pidettävä kiirettä. Hoputin
Svankia, että missä hänen korttinsa oikein viipyivät. Mutta hän vain totesi,
että siinähän ne ovat samassa pinossa, kuin minunkin kortit. Karjuin tässä on
yksi kortti! Se on jo sinunkin suvussa hivenen liian vähän! Niin siinä on
yksi kortti, niiden viidenkymmenen lisäksi, jotka toit minulle
allekirjoitettavaksi.
”Mutta Svanski! Ei se noin mene, mehän sovimme, että sinä
kirjoitat sinun suvun kortit ja minä minun suvun kortit ja sitten
allekirjoitetaan kaikki yhdessä. Nyt olet riipustanut yhden vaivaisen kortin,
etkä antanut minun allekirjoittaa sitä!” Svanski oli pilannut koko kortti prosessini.
”Voi pyhä jysäys Helena kirjoitin sinun nimen kyllä siihen!”
”Ei niin voi tehdä! Et voi kirjoittaa toisen nimeä korttiin.”
”No ei se mikään vekseli ole, vaan joulun toivotus.”
”No mutta kenelle se on?”
”Miten niin kenelle se on? Se on kaikille!” ”
Miten niin kaikille?”
”Kirjoitin äidille, että sanoo hyvää joulua kaikille, kun ne
kumminkin käy siellä!”
”Svanski eikö tuo nyt ole jo aika pihiä, kyllä kaikille pitää
laittaa oma kortti. Minua hävettää olla mukana tuollaisessa älyttömyydessä!”
” En laita, sinä saat laittaa vaikka tuhat korttia, mutta minä
laitan vain yhden!”
”Eikö sinulle ole kotona opetettu, että on kohteliasta laittaa
joulukortti!?”
”Ei ole, ei meillä ollut kotona mitään joulua, joten ei ollut
joulukorttejakaan.”
Unohdan aina, että Svanskilla ei todellakaan ole mitään jouluperinteitä.
Ei edes joulukortteja. Miten kaksi ihmistä voi syntyä vuoden ikäerolla, kasvaa vain
muutaman tuhannen kilometrin päästä toisistaan, mutta silti olla kotoisin täysin
eri universaalista. Svanskin äiti osti parivuotta
sitten ensimmäiset sähköjouluvalot. Ne oli sitten niin ihanat, että ne saivat olla
esillä ensimmäisen vuoden kaiken aikaa. Meillä oli jouluvaloja jo joskus pimeällä
80-luvulla. Muistan kuinka äidin kanssa iltalenkeillä vahdattiin naapurien valoja
ja mietittiin, miten voisimme omat valot laittaa vielä hienommin. Yhtenä jouluna
äitini ystävä sai jouluvalot jotka olivat kahden poron muotoisia ja ne iskettiin
keskelle pihaa vaeltamaan lumihankeen. En usko että äitini on vielä tänä päivänä
selvinnyt tästä jouluvalokateudesta.
Täytyy taas hetken ajan ymmärtää Svanskia ja hänen joulutietämättömyyttään. Mutta kyllä minä sen saan ymmärtämään korttien ja valojen merkityksen, sanotaan että vuodessa
tai parissa. Tai sitten sen pää vain räjähtää kaiken tämän glitterin keskellä ja sitä ei enää kiinnosta jurputtaa vastaan!?
Joulukortit pinot,
Ne on mulla vinot.
Svanskilta pino puuttuu,
No se tuskin postiin juuttuu.
Kortit matkaan lähti,
Olen joulukorttien kirjoituksessa tähti.
Joulumysteerin 13. Luukku
(lapsille ja lapsellisille, ei perustu
suoranaiseen faktaan)
Pakastettu papukaija
Tonttu oli saanut pulut kulkemaan
rivissä ja lentämään muodostelmassa. Nyt hän koulutti heitä toimimaan, mikäli
joutuivat matkallaan kuulustelu tilanteeseen. Tonttu painotti, että tärkeintä
on, että missään nimessä ei paljasta viestiään. Pahimpia Pulujen vaaroja olisivat
suurien lelukauppojen johtajat. Ne jahtasivat lähettipuluja ja halusivat kettää
tietoa siitä, kuinka pukin lahjapaja oikein toimii. Pulut nyökyttelivät
ymmärryksen merkiksi ja pian koulutus olisi ohi.
Tonttu raapusti lapulle pienen viestin
ja antoi sen yhdelle puluista. Papukaija, joka oli kaiken aikaa ollut kurssilla
mukana, suivaantui tästä perinpohjaisesti. Se alkoi raakkua vimmatusti: ”Pulu
sitä, Pulu tänne, miksi pulu saa viedä viestejä? Miksi minä en saa lähteä
reissuun?”
Tonttu katsoi papukaijaa alta kulmien ja
tokaisi: ”Haluatko todellakin lentää pohjoiseen, siellä on pakkasta?”
”Mikä on pakkasta?” Raakkui papukaija.
Tonttu mykistyi, miten hän selittäisi papukaijalle, mikä on pakkanen, kun tuo
lintu ei ollut koskaan tuntenut kylmää. Silloin Helena hyppäsi apuun: ”Mene
hetkeksi istumaan pakastimeen ja sitten kuvittelet lentäväsi siellä
tuntitolkulla.” Opasti Helena. Papukaija myöntyi, että ei tiennyt mikä on
pakkanen ja kuinka siinä selviäisi, mutta päätti ottaa selvää.
Samassa ilmastointilaitteesta alkoi
kuulua omituista piipitystä. Navigaattorilla ei nyt ollut kaikki hyvin. Helena
ja Tonttu ampaisivat tarkistamaan tilannetta kun lintuparvi jäi katolle
harjoittelemaan lentokuvioita.
Helena ja Tonttu työskentelivät niin
keskittyneesti, että havahtuivat vasta myöhään iltapäivällä ajan kulkuun. Ehkä
he muuten olisivat työskennelleet yöhön asti, mutta kun töistä kotiin tullut
Svanski oli pakastimella etsimässä jäätelöä ja löysikin sieltä kohmeisen
papukaijan lentelemästä, hän vaati välitöntä raporttia päivän kulusta, niin
Tontulta kuin Helenaltakin.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentoi, kerro omia kokemuksiasi aiheesta, Ihmettele elämää muuten vaan tai tee kinkkisiä lisäkysymyksiä. Vapaa laatikko tässä siihen. Itäeurooppalaista mallia oleva sensuuri tässä päällä, joten eka luen nää itte ja vasta sitten julkasen... jos julkasen :)Mielellään kuulisin palautetta..pliis diplomaattisesti kuitenkin