Yhdeksästoista luukku Kinkku piikki
Esittelin äidilleni jouluksi hankkimiani ruokatarveaineita.
Yritin olla ylpeä siitä, kuinka olin jo varautunut lähes kaikkeen ja vain
muutama asia puuttui täydellisen joulumenyn tarveaineista. Äiti tutki
pakastinta kriittisesti: ”Kyllä porkkanat olisi jo voinut keittää ja pakastaa
valmiiksi! Minä en tekisi pelkkää lanttulaatikkoa, jos siihen laittaa bataattia,
tulee kyllä aikas vinkee! Kirjota, kirjota nyt se bataatti siihen kauppalistaan!”
”Mihin kauppalistaan?” Tiuskaisin takaisin.
”Eikö ole kauppalistaa?! Tästä hommastahan ei taas tule
yhtään mitään!” Karjui äiti.
Yritin rauhoittaa tilannetta esittelemällä upeaa kolmenkilon
joulukinkkua, jonka ostin viikko sitten viinakaupasta. Äiti tempaisi kinkun ja
rupesi tavaamaan sen tuoteselostetta. Hetken istuttuaan keittiön pöydän ääressä
jäinen kinkku käsissään, hän rupesi jupisemaan jotain suolasta. Kuuntelin
hetken yksinäistä jupinaa kunnes äitini rikkoi hiljaisuuden. ”Voiko suola olla jotain
muuta kuin salt?” En ymmärtänyt kysymystä, äiti kysyi selkeämmin: ”Voiko suola
olla englanniksi jotain muuta kuin salt?”
”No ei oikeastaan,” tiuskaisin takaisin. ”No sitten tätä
kinkkua ei ole suolattu ja olemme pulassa.
”Miten niin ei ole suolattu!” Kiskoin kinkun itselleni ja
tavasin tarkasti tuoteselosteen. Siinä ei mainittu suolasta mitään. Minun oli
myönnyttävä, oli paljon mahdollista että äiti oli oikeassa. Kiljuin mitä me
tehdään, en todellakaan halunnut selvittää Svanskille, että hän oli juuri
tuhlannut 200 rialia kinkkuun, jonka valmistuksen, minä keittiön jumala, olin
mokannut täysin.
Äiti rupesi pohtimaan ongelmaa: ”Liottamaan emme enää kerkeä,
on ruiskutettava. Ota kinkku sulamaan nyt ja huomenna ruiskutamme sen.” Onneksi
älysin kysyä, miten tämä ruiskutus tapahtuu? ”No kai sinulla nyt on liharuisku”
viisasteli äiti takaisin. ”No ei kyllä ole”, tiuskaisin äidille. ”Ei ole liha
ruiskua, enpä olisi uskonut että sinulla on näin amatöörimäinen keittiö! Johan
tämä menee ihan siskolikkasi meiningiksi. Millä sinä kanat sitten ruiskutat?”
”Mitkä kanat?!” Kiljuin raivoissani ja en todellakaan kestänyt
sitä, että minun keittiöstäni puhuttiin samassa lauseessa siskolikan
mikronurkkauksen kanssa.
”No minä vain ajattelin, että sinä olisit osannut kypsentää
kanat oikein ruiskusuolaamalla, no ei kai sitä kaikkea, sitten niin, voi osata!”
Huokaili keittiönvarustustasooni pettynyt äiti.
Hetken kumpainenkin mökötti
nurkassaan, kunnes äiti ilmoitti että elämä ei jatku mikäli suolaus ruiskua ei
hankita. Ei auttanut itku näillä markkinoilla! Oli lähdettävä keittiötarvikekauppaan. Tiesin vain yhden, josta kyseisen ruiskun voisi saada ja se oli
hintaluokkaa ökykallis.
Yritin valita kahdesta ruiskusta halvemman, mutta äiti
seisoa tökötti vieressäni, kultainen lierihattupäässä ja ilmoitti, että köyhän
ei kannata paskaa ostaa. Järkytyin äitini kielenkäytöstä, mutta ostin pitkin
hampain törkeän kalliin liharuiskun painostuksen alla.
Svanski järjesti heti kotiin päästyämme kolmannen asteen kuulustelun,
aivan kuin olisi haistanut budjetin ylityksen jostain. Ilmoitin että kävimme
ostamassa liharuiskun. Sihteeri ampaisi paikalle saman tien kuullessaan
keskustelumme toiseen huoneeseen. Liharuiskun! Ostit vai?! Paljonko se maksoi,
olen itse harkinnut samaa! Se olisi hyvä vempain tuoreen vuohen suolaukseen.
Yritin kiertää hintatiedot ilmoittamalla, että sihteeri saisi kyllä lainata
ruiskuani. Mutta sekä sihteeri että Svanski halusivat välttämättä saada
tietoonsa ruiskun hinnan. Pelko persauksissa ilmoitin hinnan. Svanski murhasi
minua katseellaan, joten kiirehdin perustelemaan ruiskun tärkeyttä joulukinkun
valmistus prosessia. Jätin pois ne faktat, että pari viikkoa sitten olisimme pärjänneet
pelkällä suolauksella ja keskityin enemmän tämän päivän ongelmatiikkaan ja painostin
sitä että ilman ruiskua ei olisi kinkkua.
Pakenin keittiöön auttamaan äitiä kinkun suolauksessa. Äiti odottelikin
siellä avattu kinkkupussi keittiövadissa. ”Nuolaise tätä!” Komensi äiti hiukan paniikin
omaisesti. ”No en varmana rupea nuolemaan raakaa joulukinkkua!” Kiljuin täysin sekopäiselle
ehdotukselle. ”Tässä on kuule jo suola” Kuiskasi äiti. ”Ei perkule.” Kirosin ja
lipaisin kinkkua, äiti oli taas oikeassa. Ovella kuului jo kolinaa, Svanski oli
juuri astumassa keittiöön. Kuiskasin hätäisesti äidille ”ruiskitaan siihen näön
vuoksi vain vettä!”
Pari minuutti myöhemmin ruiskimme rautaisella ammattitaidolla
speciaal-suolaliuosta( hanavettä) kinkkuun, Svanskin seuratessa tätä kulinaristista
taidon näytettä sivusta. Onneksi on kaksi kokkia tässä talossa.
Äidin taidon näyte kattaus kolmella liinalla!!! Mä kärsin!! |
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentoi, kerro omia kokemuksiasi aiheesta, Ihmettele elämää muuten vaan tai tee kinkkisiä lisäkysymyksiä. Vapaa laatikko tässä siihen. Itäeurooppalaista mallia oleva sensuuri tässä päällä, joten eka luen nää itte ja vasta sitten julkasen... jos julkasen :)Mielellään kuulisin palautetta..pliis diplomaattisesti kuitenkin