Yhdeksästoista luukku Kinkku piikki


Esittelin äidilleni jouluksi hankkimiani ruokatarveaineita. Yritin olla ylpeä siitä, kuinka olin jo varautunut lähes kaikkeen ja vain muutama asia puuttui täydellisen joulumenyn tarveaineista. Äiti tutki pakastinta kriittisesti: ”Kyllä porkkanat olisi jo voinut keittää ja pakastaa valmiiksi! Minä en tekisi pelkkää lanttulaatikkoa, jos siihen laittaa bataattia, tulee kyllä aikas vinkee! Kirjota, kirjota nyt se bataatti siihen kauppalistaan!”
”Mihin kauppalistaan?” Tiuskaisin takaisin.
”Eikö ole kauppalistaa?! Tästä hommastahan ei taas tule yhtään mitään!” Karjui äiti.
Yritin rauhoittaa tilannetta esittelemällä upeaa kolmenkilon joulukinkkua, jonka ostin viikko sitten viinakaupasta. Äiti tempaisi kinkun ja rupesi tavaamaan sen tuoteselostetta. Hetken istuttuaan keittiön pöydän ääressä jäinen kinkku käsissään, hän rupesi jupisemaan jotain suolasta. Kuuntelin hetken yksinäistä jupinaa kunnes äitini rikkoi hiljaisuuden. ”Voiko suola olla jotain muuta kuin salt?” En ymmärtänyt kysymystä, äiti kysyi selkeämmin: ”Voiko suola olla englanniksi jotain muuta kuin salt?”
”No ei oikeastaan,” tiuskaisin takaisin. ”No sitten tätä kinkkua ei ole suolattu ja olemme pulassa.
”Miten niin ei ole suolattu!” Kiskoin kinkun itselleni ja tavasin tarkasti tuoteselosteen. Siinä ei mainittu suolasta mitään. Minun oli myönnyttävä, oli paljon mahdollista että äiti oli oikeassa. Kiljuin mitä me tehdään, en todellakaan halunnut selvittää Svanskille, että hän oli juuri tuhlannut 200 rialia kinkkuun, jonka valmistuksen, minä keittiön jumala, olin mokannut täysin. 

Äiti rupesi pohtimaan ongelmaa: ”Liottamaan emme enää kerkeä, on ruiskutettava. Ota kinkku sulamaan nyt ja huomenna ruiskutamme sen.” Onneksi älysin kysyä, miten tämä ruiskutus tapahtuu? ”No kai sinulla nyt on liharuisku” viisasteli äiti takaisin. ”No ei kyllä ole”, tiuskaisin äidille. ”Ei ole liha ruiskua, enpä olisi uskonut että sinulla on näin amatöörimäinen keittiö! Johan tämä menee ihan siskolikkasi meiningiksi. Millä sinä kanat sitten ruiskutat?”
”Mitkä kanat?!” Kiljuin raivoissani ja en todellakaan kestänyt sitä, että minun keittiöstäni puhuttiin samassa lauseessa siskolikan mikronurkkauksen kanssa.
”No minä vain ajattelin, että sinä olisit osannut kypsentää kanat oikein ruiskusuolaamalla, no ei kai sitä kaikkea, sitten niin, voi osata!” Huokaili keittiönvarustustasooni pettynyt äiti. 

Hetken kumpainenkin mökötti nurkassaan, kunnes äiti ilmoitti että elämä ei jatku mikäli suolaus ruiskua ei hankita. Ei auttanut itku näillä markkinoilla! Oli lähdettävä keittiötarvikekauppaan. Tiesin vain yhden, josta kyseisen ruiskun voisi saada ja se oli hintaluokkaa ökykallis.
Yritin valita kahdesta ruiskusta halvemman, mutta äiti seisoa tökötti vieressäni, kultainen lierihattupäässä ja ilmoitti, että köyhän ei kannata paskaa ostaa. Järkytyin äitini kielenkäytöstä, mutta ostin pitkin hampain törkeän kalliin liharuiskun painostuksen alla.

Svanski järjesti heti kotiin päästyämme kolmannen asteen kuulustelun, aivan kuin olisi haistanut budjetin ylityksen jostain. Ilmoitin että kävimme ostamassa liharuiskun. Sihteeri ampaisi paikalle saman tien kuullessaan keskustelumme toiseen huoneeseen. Liharuiskun! Ostit vai?! Paljonko se maksoi, olen itse harkinnut samaa! Se olisi hyvä vempain tuoreen vuohen suolaukseen. 
Yritin kiertää hintatiedot ilmoittamalla, että sihteeri saisi kyllä lainata ruiskuani. Mutta sekä sihteeri että Svanski halusivat välttämättä saada tietoonsa ruiskun hinnan. Pelko persauksissa ilmoitin hinnan. Svanski murhasi minua katseellaan, joten kiirehdin perustelemaan ruiskun tärkeyttä joulukinkun valmistus prosessia. Jätin pois ne faktat, että pari viikkoa sitten olisimme pärjänneet pelkällä suolauksella ja keskityin enemmän tämän päivän ongelmatiikkaan ja painostin sitä että ilman ruiskua ei olisi kinkkua.

Pakenin keittiöön auttamaan äitiä kinkun suolauksessa. Äiti odottelikin siellä avattu kinkkupussi keittiövadissa. ”Nuolaise tätä!” Komensi äiti hiukan paniikin omaisesti. ”No en varmana rupea nuolemaan raakaa joulukinkkua!” Kiljuin täysin sekopäiselle ehdotukselle. ”Tässä on kuule jo suola” Kuiskasi äiti. ”Ei perkule.” Kirosin ja lipaisin kinkkua, äiti oli taas oikeassa. Ovella kuului jo kolinaa, Svanski oli juuri astumassa keittiöön. Kuiskasin hätäisesti äidille ”ruiskitaan siihen näön vuoksi vain vettä!”

Pari minuutti myöhemmin ruiskimme rautaisella ammattitaidolla speciaal-suolaliuosta( hanavettä) kinkkuun, Svanskin seuratessa tätä kulinaristista taidon näytettä sivusta. Onneksi on kaksi kokkia tässä talossa.
Äidin taidon näyte kattaus kolmella liinalla!!! Mä kärsin!!


Kommentit

Suositut tekstit