Yhdestoista luukku, Pirtu drokari

Kävin joulua varten viinakaupassa hankimassa tarvittavat kinkut ja glögit. Tiedän kuulostaa omituiselta sotkea viinakauppa ja kinkku samaan lauseeseen, joten selvennän ensin hiukan tämän maan alkoholikäytäntöjä. Tai ei siinä niin hirveästi ole selvennettävää, lyhykäisyydessään voi todeta, että viina ja sika on kortilla.
Viinakortin voi saada, jos ja kun on ulkomaalainen, ei muslimi, Dohan asukas. Turistin on aivan turha tähän viinakauppaan tunkea, mikä sinänsä ei kyllä ole ongelmakaan, koska viikon lomamatka, ei riitä kaupan löytämiseen. Viinakauppoja on koko maassa yksi ja se on sijoitettu Dohan laidalle, niille kulmille, johon myös ortodoksinen kirkko ja katollinen kirkko on kätketty. Siellä ovat viinat, siat ja kristityt teollisuusalueen kupeessa syntisten mailla, aivan hissun kissun.

Svanskin mukaan muslimien lisäksi, myöskään naiset eivät voi saada omaa viinakorttia. Aluksi uskoin Svanskin sanaan, kunnes kuulin toisilta suomalaisilta, että kyseessä on Svanskin ihan oma laki. Toisaalta Svanski on oikeassa. En voi saada viinakorttia ilman sponsorini lupaa. Koska Svanski edustaa minulle lähintä esivaltaa, eikä myönnä omaa korttia, niin minun näkövinkkelistä katsottuna on aivan sama, saavatko muut naiset korttia, vai ei, minä en sitä saa kuitenkaan.

Lähdimme oikein maastoautolla ja koko henkilökunnan voimin jouluviinaostoksille. Siinä oli sellaista jouluretki tunnelmaa. Pomo ajoi, Svanski esitti navigoivansa, vaikka minä se olin joka kuiski hänen olkansa takaa ohjeita viinakaupan sijainnista. Kollega tutki viinakuvastoa, ja hänen vaimonsa mökötti, kun joutui istumaan keskipenkissä.
Liidimme läpi iltapäiväruuhkassa vilisevän Dohan ja saavuimme viinakaupalle. Järjestäydyimme kärrykaravaaniin ja henkilöllisyystodistukset vilkkuen marssimme vartijan ohi. Mutta kuten arvata saattaa, sulava sisäänkäynti stoppasi juuri minuun. Tulin viimeisenä ja siinä kohtaa Filipiini vartijan laskut olivat menneet jo sekaisin. Hän oli ottanut sormet mukaan laskutoimitukseen, että jos on kolme lupaa ja kolme miestä ja kaksi naista niin silloinhan… viimeisellä naisella ei ole lupaa tulla sisälle. On ikään kuin yksi nainen liikaa. Kukaan meistä ei ymmärtänyt vartijan logiikkaa. Svanski karjaisi letkan päästä vakuuttavalla äänellä, että se on minun vaimoni! Tämä riitti vartijalle vakuudeksi ”ylimääräisen” naisen sisäänpääsyyn ja sain jatkaa matkaa.

Pomo eksyi konjakkivalikoiman luo, kollega hamstrasi kärrynsä täyteen iän ikuista drostyhoffiaan tönikkä pakkauksessa ja Svanski esitteli minulle kauppaa, kuin en olisi koskaan viinakaupassa käynyt. ”Tässä on Helena viinejä, tuossa viina ja tämä tässä on rommia.” Minulla oli täysi työ ja tuska olla epäväkivaltainen Svanskia kohtaan ja sihisin hänelle kiristyvien hampaitteni välistä, että kai minä nyt vanhana kyypparina rommipullon tunnistan. Tilanne kuitenkin keskeytyi, kun saavuimme Port-viini osastolle. Rupesin pohtimaan erästä kastike reseptiä ja että mitähän portia siihen olisi parasta laittaa. En keksinyt ja päätin laittaa äidille viestin. Olin juuri kaivanut puhelimen laukusta, kun Svanski huomasi virheliikkeeni. Kuin varjo hän syöksyi liikkeen toiselta laidalta ja nappasi puhelimeni. ”Mitä sinä teet?” Hän sihisi.
”Laitan äidille viestiä,” vastasin närkästyneesti. ”Ei täällä saa viestitellä, ei varsinkaan, että mitä viinaa otetaan. Ne luulevat muuten, että diilaat!” Svanski tunki puhelinta taskuunsa ja vilkuili epäilevästi ympärilleen.
”Ketkä ne?” Sihisin epäluuloisena Svanskille.
”No valtion viinankäyttö agentit tietysti!” Svanskin elämä rupesi taas kuulostamaan Austin Powers elokuvalta, mutta päädyin valitsemaan porttini ilman äidin apua.

”Missä täällä on ne siat?” tiuskaisin Svanskille. Olin jo täysin kyllästynyt viinahyllyjen kiertelyyn ja halusin päästä jo Dohan kuuluisimmalle kinkkuhyllylle. Tai kuuluisa ja kuuluisa, ainoa voisi olla kuvaavampi määrite.
Kinkkuhylly oli pieni kylmäkomero keskellä kauppaa. Astuessani sisään tähän kinkkukeitaaseen sain hengen ahdistuksen. Poistuin ulos saman tien ja Svanski oli juuri kysymässä, että mikä minulle tuli, kun hilasinkin jo kärryämme hiukan lähemmäksi kinkkulan ovea. Näin Svanskin kasvoilla pienen hymyn.

Joulukinkun ostajalle, kaksi makkara pakettia ilmaiseksi. Parmankinkkua ja salamia, oikeaa pekonia. Kyllä minä olen sen tiennyt, että ei minusta koskaan kasvissyöjää tule, mutta tämä liha himo yllätti minut täysin. Silmät nakkimakkaroista kiiluen tyhjensin järjestelmällisesti pientä komeroa kärryihimme kuola valuen. Kun Svanskin pomon ja kollegan kärry, oli enemmänkin tyyliä suomalainen Tallinnan-laivalla. Oli minun kärryni enemmän tyyliä pula-ajan emäntä mustanpörssin marketissa. Kilo tolkulla possua ja pullo porttia, kyllä siitä jo joulu syntyy.


Kinkkua,kinkkua, kinkkua.
Kuka nyt kaipaa vinkkua.
Salamia ja potkaa,
Ei täällä tarvita votkaa.
Parmankinkkuun joulun käärin,
Sillä lailla ei mikään mene väärin.




Joulumysteerin 11. Luukku(lapsille ja lapsellisille, ei perustu suoranaiseen faktaan)

Kadonnut kravattiklipsi

Kun Helena heräsi aamulla ja käveli ruokailuhuoneeseen, istui Tonttu pöydänlaidalla ja heilutteli pieniä paksuja jalkojaan. Iloisesti hän huikkasi: ”Mitä tänään tehdään?”
Helena oli vielä unen pöpperössä, eikä aivan heti saanut samaa toiminta tarmoa päälle. ”Miten niin mitä tehdään? Juurihan minä sinun kanssa eilen leivoin koko päivän. Eikö sinulla ollut jotain lapsia vahdittavana”
”Se on hoidossa!” Huikkasi Tonttu. ”Navigaattori nakuttaa ilmastointilaitteessa kaiken aikaa.”
”Mitä saitko sen toimimaan?”
”Juu-u, se tarvitsi vain pari lisäosaa ja nyt toimii moitteettomasti.”

Helena ei kuunnellut tarkemmin vaan rupesi keittämään kahvia. Mutta samassa Svanski rynnisti keittiöön. ”Kuka on varastanut kravattineulani ja toisen aamutossuistani?”
Helena vilkaisi tonttuun ja näki saman tien pienen syyllisyydenpunan kohoavan hänen kasvoilleen. ”Tonttu, oletko vienyt Svanskin kravattineulan ja aamutossun?” ”Ai sen ruman metalli klipsin ja muovisandaalin?” Lallatteli Tonttu syyttömällä äänellä.
Svanski hermostui, ”se ei ole mikään ruma klipsi, se on kuule basaarista ostettu ja mitä minun muovisiin aamusandaaleihin tulee, ne on kyllä ollut minulla jo kauan ja ne ovat täydellisen muotoutuneet jalkaani! Anna ne heti takaisin!”
”En anna!” kiljui Tonttu. ”Tarvitsen niitä enemmän!”
”Miten niin tarvitset? Et voi tarvita jotain, mikä ei ole sinun!” ”Tavallaan ne ovat minun, olen takavarikoinut ne agenttitontun oikeudella korvatunturin edun nimissä.”
Svanski raivoistui: ”No sitten voit varmaan esittää tarvittavat asiakirjat, kyseisestä takavarikosta!”
”Tietenkin voin!” Puolustautui Tonttu. Hän paineli sisälle piparitaloonsa, josta kuului hetken pientä kolinaa ja rapinaa ja sitten tonttu marssi ulos tärkeän näköisenä ja löi pienen paperin Svanskin käteen. Svanski luki ääneen: ”Tääteen takavarikotsen sun toffelit ja oudon klipsin.”
”Sinä kirjoitit tämän juuri! eihän tässä ole leimaakaan.”
”En kirjoittanut ja on siinä leima!” puolustautui tonttu.
”Mikä tässä on leima, tämä tahmainen sormenjälki vai?!”
”Niin se on salainen tonttuleima!”! Svanski alkoi hirveän huudon siitä, kuinka Tonttu huijasi ja, että tämä ei ollut oikea asiakirja.  Tonttu puolustautui, sillä ei millään halunnut luopua rakennelmistaan, kun oli viimeinkin saanut navigaattorin toimimaan. Lopulta Helenalla meni hermo ja hän puhalsi pelin poikki. Tarvitset Tonttu siis jotain metallista ja jotain kumista korjataksesi navigaattorin. ”Niin” innostui Tonttu selittämään, ”se metalli on niin kuin lisäantenni ja se saa niin paljon signaaleja, että muuten ylikuumenee, jos ei ole kumialustan päällä” Tonttu innostui aina kun sai selittää hienoja viritelmiään jollekin. Svanski tuijotti Tonttua närkästyneesti ja vähät välitti hänen navigaattoristaan. Helena ehdotti seuraavaa: ”Palauta Svanskin tavarat ja annan sinulle tilalle kumihanskan ja haarukan keittiöstä.”
Yhteisymmärrykseen päästiin. Svanski lähti töihin kravatti klipsillä kiinnitettynä ja Helena ja Tonttu virittivät navigaattorin yhteisvoimin toimimaan haarukan ja kumihanskan avulla.


Kommentit

  1. Edellisen postauksen jälkeen kihisin uteliaisuudesta, ja nythän se viina-ja kinkkukaupan salaisuus sitten selvisikin :). Voin niin ymmärtää sen lihan himon, joskus se yllätti itsenikin kasvissyöjien luvatussa maassa kun kerrankin löytyi leivän pääle muutakin kuin margariinia ja hilloa. Intiassahan lihakauppoja pitivät kristityt ja muslimit, muslimilihakaupasta löytyi aivan parhaat naudan sisäfileet. Parhaimmat ja HALVIMMAT sisäfileet olekin ostanut Intiassa :).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentoi, kerro omia kokemuksiasi aiheesta, Ihmettele elämää muuten vaan tai tee kinkkisiä lisäkysymyksiä. Vapaa laatikko tässä siihen. Itäeurooppalaista mallia oleva sensuuri tässä päällä, joten eka luen nää itte ja vasta sitten julkasen... jos julkasen :)Mielellään kuulisin palautetta..pliis diplomaattisesti kuitenkin

Suositut tekstit