Yhdestoista luukku, Pirtu drokari
Kävin joulua varten viinakaupassa hankimassa tarvittavat kinkut
ja glögit. Tiedän kuulostaa omituiselta sotkea viinakauppa ja kinkku samaan
lauseeseen, joten selvennän ensin hiukan tämän maan alkoholikäytäntöjä. Tai ei
siinä niin hirveästi ole selvennettävää, lyhykäisyydessään voi todeta, että
viina ja sika on kortilla.
Viinakortin voi saada, jos ja kun on ulkomaalainen, ei
muslimi, Dohan asukas. Turistin on aivan turha tähän viinakauppaan tunkea, mikä
sinänsä ei kyllä ole ongelmakaan, koska viikon lomamatka, ei riitä kaupan
löytämiseen. Viinakauppoja on koko maassa yksi ja se on sijoitettu Dohan
laidalle, niille kulmille, johon myös ortodoksinen kirkko ja katollinen kirkko
on kätketty. Siellä ovat viinat, siat ja kristityt teollisuusalueen kupeessa
syntisten mailla, aivan hissun kissun.
Svanskin mukaan muslimien lisäksi, myöskään naiset eivät voi
saada omaa viinakorttia. Aluksi uskoin Svanskin sanaan, kunnes kuulin toisilta
suomalaisilta, että kyseessä on Svanskin ihan oma laki. Toisaalta Svanski on
oikeassa. En voi saada viinakorttia ilman sponsorini lupaa. Koska Svanski
edustaa minulle lähintä esivaltaa, eikä myönnä omaa korttia, niin minun
näkövinkkelistä katsottuna on aivan sama, saavatko muut naiset korttia, vai ei,
minä en sitä saa kuitenkaan.
Lähdimme oikein maastoautolla ja koko henkilökunnan voimin
jouluviinaostoksille. Siinä oli sellaista jouluretki tunnelmaa. Pomo ajoi,
Svanski esitti navigoivansa, vaikka minä se olin joka kuiski hänen olkansa takaa
ohjeita viinakaupan sijainnista. Kollega tutki viinakuvastoa, ja hänen vaimonsa
mökötti, kun joutui istumaan keskipenkissä.
Liidimme läpi iltapäiväruuhkassa vilisevän Dohan ja
saavuimme viinakaupalle. Järjestäydyimme kärrykaravaaniin ja
henkilöllisyystodistukset vilkkuen marssimme vartijan ohi. Mutta kuten arvata saattaa,
sulava sisäänkäynti stoppasi juuri minuun. Tulin viimeisenä ja siinä kohtaa
Filipiini vartijan laskut olivat menneet jo sekaisin. Hän oli ottanut sormet
mukaan laskutoimitukseen, että jos on kolme lupaa ja kolme miestä ja kaksi
naista niin silloinhan… viimeisellä naisella ei ole lupaa tulla sisälle. On
ikään kuin yksi nainen liikaa. Kukaan meistä ei ymmärtänyt vartijan logiikkaa.
Svanski karjaisi letkan päästä vakuuttavalla äänellä, että se on minun vaimoni!
Tämä riitti vartijalle vakuudeksi ”ylimääräisen” naisen sisäänpääsyyn ja sain
jatkaa matkaa.
Pomo eksyi konjakkivalikoiman luo, kollega hamstrasi kärrynsä
täyteen iän ikuista drostyhoffiaan tönikkä pakkauksessa ja Svanski esitteli
minulle kauppaa, kuin en olisi koskaan viinakaupassa käynyt. ”Tässä on Helena
viinejä, tuossa viina ja tämä tässä on rommia.” Minulla oli täysi työ ja tuska
olla epäväkivaltainen Svanskia kohtaan ja sihisin hänelle kiristyvien
hampaitteni välistä, että kai minä nyt vanhana kyypparina rommipullon
tunnistan. Tilanne kuitenkin keskeytyi, kun saavuimme Port-viini osastolle.
Rupesin pohtimaan erästä kastike reseptiä ja että mitähän portia siihen olisi
parasta laittaa. En keksinyt ja päätin laittaa äidille viestin. Olin juuri
kaivanut puhelimen laukusta, kun Svanski huomasi virheliikkeeni. Kuin varjo hän
syöksyi liikkeen toiselta laidalta ja nappasi puhelimeni. ”Mitä sinä teet?” Hän
sihisi.
”Laitan äidille viestiä,” vastasin närkästyneesti. ”Ei
täällä saa viestitellä, ei varsinkaan, että mitä viinaa otetaan. Ne luulevat
muuten, että diilaat!” Svanski tunki puhelinta taskuunsa ja vilkuili
epäilevästi ympärilleen.
”Ketkä ne?” Sihisin epäluuloisena Svanskille.
”No valtion viinankäyttö agentit tietysti!” Svanskin elämä
rupesi taas kuulostamaan Austin Powers elokuvalta, mutta päädyin valitsemaan
porttini ilman äidin apua.
”Missä täällä on ne siat?” tiuskaisin Svanskille. Olin jo
täysin kyllästynyt viinahyllyjen kiertelyyn ja halusin päästä jo Dohan
kuuluisimmalle kinkkuhyllylle. Tai kuuluisa ja kuuluisa, ainoa voisi olla
kuvaavampi määrite.
Kinkkuhylly oli pieni kylmäkomero keskellä kauppaa.
Astuessani sisään tähän kinkkukeitaaseen sain hengen ahdistuksen. Poistuin ulos
saman tien ja Svanski oli juuri kysymässä, että mikä minulle tuli, kun
hilasinkin jo kärryämme hiukan lähemmäksi kinkkulan ovea. Näin Svanskin kasvoilla pienen
hymyn.
Joulukinkun ostajalle, kaksi makkara pakettia ilmaiseksi.
Parmankinkkua ja salamia, oikeaa pekonia. Kyllä minä olen sen tiennyt, että ei
minusta koskaan kasvissyöjää tule, mutta tämä liha himo yllätti minut täysin.
Silmät nakkimakkaroista kiiluen tyhjensin järjestelmällisesti pientä komeroa
kärryihimme kuola valuen. Kun Svanskin pomon ja kollegan kärry, oli enemmänkin
tyyliä suomalainen Tallinnan-laivalla. Oli minun kärryni enemmän tyyliä pula-ajan
emäntä mustanpörssin marketissa. Kilo tolkulla possua ja pullo porttia, kyllä
siitä jo joulu syntyy.
Kinkkua,kinkkua, kinkkua.
Kuka nyt kaipaa vinkkua.
Salamia ja potkaa,
Ei täällä tarvita votkaa.
Parmankinkkuun joulun käärin,
Sillä lailla ei mikään mene väärin.
Joulumysteerin 11. Luukku(lapsille ja lapsellisille, ei perustu
suoranaiseen faktaan)
Kadonnut kravattiklipsi
Kun Helena heräsi aamulla ja käveli
ruokailuhuoneeseen, istui Tonttu pöydänlaidalla ja heilutteli pieniä paksuja
jalkojaan. Iloisesti hän huikkasi: ”Mitä tänään tehdään?”
Helena oli vielä unen pöpperössä, eikä
aivan heti saanut samaa toiminta tarmoa päälle. ”Miten niin mitä tehdään?
Juurihan minä sinun kanssa eilen leivoin koko päivän. Eikö sinulla ollut jotain
lapsia vahdittavana”
”Se on hoidossa!” Huikkasi Tonttu. ”Navigaattori
nakuttaa ilmastointilaitteessa kaiken aikaa.”
”Mitä saitko sen toimimaan?”
”Juu-u, se tarvitsi vain pari lisäosaa
ja nyt toimii moitteettomasti.”
Helena ei kuunnellut tarkemmin vaan
rupesi keittämään kahvia. Mutta samassa Svanski rynnisti keittiöön. ”Kuka on
varastanut kravattineulani ja toisen aamutossuistani?”
Helena vilkaisi tonttuun ja näki saman
tien pienen syyllisyydenpunan kohoavan hänen kasvoilleen. ”Tonttu, oletko
vienyt Svanskin kravattineulan ja aamutossun?” ”Ai sen ruman metalli klipsin ja
muovisandaalin?” Lallatteli Tonttu syyttömällä äänellä.
Svanski hermostui, ”se ei ole mikään
ruma klipsi, se on kuule basaarista ostettu ja mitä minun muovisiin
aamusandaaleihin tulee, ne on kyllä ollut minulla jo kauan ja ne ovat
täydellisen muotoutuneet jalkaani! Anna ne heti takaisin!”
”En anna!” kiljui Tonttu. ”Tarvitsen
niitä enemmän!”
”Miten niin tarvitset? Et voi tarvita
jotain, mikä ei ole sinun!” ”Tavallaan ne ovat minun, olen takavarikoinut ne
agenttitontun oikeudella korvatunturin edun nimissä.”
Svanski raivoistui: ”No sitten voit varmaan
esittää tarvittavat asiakirjat, kyseisestä takavarikosta!”
”Tietenkin voin!” Puolustautui Tonttu.
Hän paineli sisälle piparitaloonsa, josta kuului hetken pientä kolinaa ja
rapinaa ja sitten tonttu marssi ulos tärkeän näköisenä ja löi pienen paperin
Svanskin käteen. Svanski luki ääneen: ”Tääteen takavarikotsen sun toffelit ja
oudon klipsin.”
”Sinä kirjoitit tämän juuri! eihän tässä
ole leimaakaan.”
”En kirjoittanut ja on siinä leima!”
puolustautui tonttu.
”Mikä tässä on leima, tämä tahmainen
sormenjälki vai?!”
”Niin se on salainen tonttuleima!”!
Svanski alkoi hirveän huudon siitä, kuinka Tonttu huijasi ja, että tämä ei
ollut oikea asiakirja. Tonttu
puolustautui, sillä ei millään halunnut luopua rakennelmistaan, kun oli
viimeinkin saanut navigaattorin toimimaan. Lopulta Helenalla meni hermo ja hän
puhalsi pelin poikki. Tarvitset Tonttu siis jotain metallista ja jotain kumista
korjataksesi navigaattorin. ”Niin” innostui Tonttu selittämään, ”se metalli on
niin kuin lisäantenni ja se saa niin paljon signaaleja, että muuten ylikuumenee,
jos ei ole kumialustan päällä” Tonttu innostui aina kun sai selittää hienoja
viritelmiään jollekin. Svanski tuijotti Tonttua närkästyneesti ja vähät välitti
hänen navigaattoristaan. Helena ehdotti seuraavaa: ”Palauta Svanskin tavarat ja
annan sinulle tilalle kumihanskan ja haarukan keittiöstä.”
Yhteisymmärrykseen päästiin. Svanski
lähti töihin kravatti klipsillä kiinnitettynä ja Helena ja Tonttu virittivät
navigaattorin yhteisvoimin toimimaan haarukan ja kumihanskan avulla.
Edellisen postauksen jälkeen kihisin uteliaisuudesta, ja nythän se viina-ja kinkkukaupan salaisuus sitten selvisikin :). Voin niin ymmärtää sen lihan himon, joskus se yllätti itsenikin kasvissyöjien luvatussa maassa kun kerrankin löytyi leivän pääle muutakin kuin margariinia ja hilloa. Intiassahan lihakauppoja pitivät kristityt ja muslimit, muslimilihakaupasta löytyi aivan parhaat naudan sisäfileet. Parhaimmat ja HALVIMMAT sisäfileet olekin ostanut Intiassa :).
VastaaPoista