Kahdeskymmenes luukku, Rimpinen
Löysin äitini istumasta tietokoneelta, tutkimassa auki
jäänyttä facebookkia.
”Kenellä on tollainen koira?!
”En tiedä, joku nyt on laittanut siihen koiran kuvan! Miksi
tutkit minun Facebookkia!?”
”Tuollainen valmiiksi hakattu koira!”
”Se ei ole mikään hakattu se nukkuu!! Sulje nyt se sivu!”
”Rimpinenkin aina sano, että saksanpaimenkoira on valmiiksi
hakattu, sen peräkin viistää maata!”
”Kuka hemmetin Rimpinen!!??”
Karjuin, koska äitini älyttömät keskustelut joista puuttuvat
aina faktat ja joihin aina ilmestyy joku henkilö, josta en ole koskaan
kuullutkaan, mutta kuka minun kuitenkin oletetaan tuntevan, tekevät minussa sellaisen
reaktion. Näin on aina ollut ja näin varmaan tulee aina olemaan.
”No sillä olikin aina samojedi, oli niitä montakin. Koko
elämänsä piti samojedia, eikä koskaan saksanpaimenkoiraa!” Äiti huokaili ja
tutkiskeli facebookista löytynyttä saksanpaimenkoiran kuvaa. Joka koko muulle
maailmalle oli suloinen koiranpentu, mutta äidille vain ”valmiiksi hakattu.”
.
Olin juuri aloittamassa uuden höykytyksen saadakseni äitini
pois tietokoneelta, kun hän ponkaisikin pystyyn.
”Nyt leivotaan, hopi, hopi, tässä tulee kiire!”
”Mihin tässä nyt tulee kiire?”
”Joulu tulee, me ei ehditä tekemään ruokia.”
”Meillä on neljä päivää aikaa tehdä neljä salaattia, kakku
ja pari laatikkoa, eiköhän me keritä! Älä vouhota siinä.”
”Mitä?! Piti tehdä se patee, compotti, pullaa ja
kuivakakkukin! Tsip tsip sinusta on tullut vanhana hidas!”
Menetin hermoni taas ja karjuin.
”Jos minä olen vanha, niin sinä olet muumio! Ja meitä on
kolme syömässä, että lähteekö taas vähän mopo keulimaan tuon menun kanssa?”
”njä njä njä njä njää huoh.. mopo keulii, huoh…sitten niin…siitä
lähtee henki!”
”???”
”Rimpisen poikakin kuoli, sillä oli mopo.”
”No keuliko se itsensä kuoliaaksi?”
”Ei, kai se syöpään kuoli, ikävä tauti.” Huoh
”No voi kun ikävää, nytkö se kuoli?”
”Ei kun sen täyty olla 40-luvulla, se oli jo kuollut kun synnyin.”
”argh!!! Onko tämä nyt sama Rimpinen jolla oli se samojedi?!”
”joo o saatto niillä sellainenkin olla.”
Tulen hulluksi, tulen hulluksi , tulen hulluksi!!! Nyt se leipoo
kakkua ja jurputtaa, kuinka korkeatasoisessa ruoka-alan julkaisussa voi olla niin
umpileekkinen ja virheellinen resepti.
Joulumysteerin 20. Luukku
(lapsille ja lapsellisille, ei perustu
suoranaiseen faktaan)
Pusikon asukas
Pusikosta ei ilmestynyt monsteri, kuten
Tonttu epäili, eikä koditon kulkuri, joka oli Helenan veikkaus. Kyseessä ei
myöskään ollut kissa, vaikka Svanski oli asiasta valmis vaikka vannomaan.
Kauhistunut kolmikko tuijotti pimeään pusikkoon, kun sieltä tassutteli kuun
valoon pienen pieni punainen hahmo.
”Hyi tyttö tonttu!” Kiljui Tonttu. Mutta
Helena töytäisi tonttua. ”Ole hiljaa se säikähtää!”
”Tunnetko tuon kuiskasi
Svanski Tontulle”
”No en tunne!" Sanoi Tonttu, joka selvästikään ei pitänyt siitä, että häntä luultiin tyttö tontun kaveriksi.
Helena tervehti ujon näköistä tyttö
tonttua ja kysyi, mistä sinä siihen tupsahdit?”
”Et ole korvatunturilta!”
Julisti Tonttu, ennen kuin tyttö tonttu kerkesi avaamaan suutaan.
”En niin, mutisi
tyttö tonttu, olen kasvanut vankeudessa Amerikassa, mutta karkasimme tänne
arabiaan jo vuosi sitten.
Kolmikko istu järkyttyneenä hiekkalaatikon reunalla, kun tyttö tonttu kertoi hurjaa tarinaansa. Hän oli syntynyt vankeuteen
amerikkalaiseen ostoskeskukseen ja elänyt siellä vuosia. Joulukoriste osastolla ja sesonki varastossa. Hänen elämänsä oli ollut mukavaa vain jouluna, lopun vuotta he olivat olleet vankeina pahvilaatikossa. Näin oli tonttu yhteisö kärsinyt vuosia, kunnes ostoskeskuksen
joulutontut olivat tajunneet, että mikäli karkaavat tammikuussa kukaan ei
kaipaa heitä lähesvuoteen.
Niinpä tontut olivat lyöneet hynttyyt yhteen ja tehneet
lauma paon ostoskeskuksesta. He olivat ajatelleet, että arabia olisi tonttujen
paratiisi, koska siellä joulua juhlittiin vähemmän. Siksi he olivat matkanneet
koko pitkän matkan arabiaan asti.
He olivat perustaneet oman pienen kylän erääseen
puistoon ja elelleet siellä iloisesti, mutta pari kuukautta sitten oli tyttö
tonttu joutunut lähtemään majastaan hakemaan vettä hiekkamyrskyn aikaan. Tyttö
tonttu oli niin kevyt, että tuuli oli temmannut hänet mukaansa ja lennättänyt
jonnekin todella kauas uusiotonttukylästä.
Kaksi kuukautta, hän oli
kolunnut puistoja etsien ystäviään ja perhettään.
Tonttu niisti kuuluvasti
nenäliinaansa, kun tyttö tonttu lopetti tarinansa ja Helena kuivasi vaivihkaa
silmäkulmaansa. Svanski pudisteli päätään: ”Kun yhdestä autettavasta tontusta
päästään, niin heti tulee puskan takaa toinen!”
Tonttu tyttö napattiin matkaan mukaan ja
kaikki neljä lähtivät kotiin nukkumaan ja syömään pipareita. Tontun ongelmaa
alettaisiin ratkoa vasta huomenna.
tuskin oli sakemanni;D Pitää käydä KP:lle esittelemässä oikeaa koiraa ;D
VastaaPoista