torstai 20. joulukuuta 2012

Kahdeskymmenes luukku, Rimpinen


Löysin äitini istumasta tietokoneelta, tutkimassa auki jäänyttä facebookkia.
”Kenellä on tollainen koira?!
”En tiedä, joku nyt on laittanut siihen koiran kuvan! Miksi tutkit minun Facebookkia!?”
”Tuollainen valmiiksi hakattu koira!”
”Se ei ole mikään hakattu se nukkuu!! Sulje nyt se sivu!”
”Rimpinenkin aina sano, että saksanpaimenkoira on valmiiksi hakattu, sen peräkin viistää maata!”
”Kuka hemmetin Rimpinen!!??”
Karjuin, koska äitini älyttömät keskustelut joista puuttuvat aina faktat ja joihin aina ilmestyy joku henkilö, josta en ole koskaan kuullutkaan, mutta kuka minun kuitenkin oletetaan tuntevan, tekevät minussa sellaisen reaktion. Näin on aina ollut ja näin varmaan tulee aina olemaan.
”No sillä olikin aina samojedi, oli niitä montakin. Koko elämänsä piti samojedia, eikä koskaan saksanpaimenkoiraa!” Äiti huokaili ja tutkiskeli facebookista löytynyttä saksanpaimenkoiran kuvaa. Joka koko muulle maailmalle oli suloinen koiranpentu, mutta äidille vain ”valmiiksi hakattu.”
.
Olin juuri aloittamassa uuden höykytyksen saadakseni äitini pois tietokoneelta, kun hän ponkaisikin pystyyn.
”Nyt leivotaan, hopi, hopi, tässä tulee kiire!”
”Mihin tässä nyt tulee kiire?”
”Joulu tulee, me ei ehditä tekemään ruokia.”
”Meillä on neljä päivää aikaa tehdä neljä salaattia, kakku ja pari laatikkoa, eiköhän me keritä! Älä vouhota siinä.”
”Mitä?! Piti tehdä se patee, compotti, pullaa ja kuivakakkukin! Tsip tsip sinusta on tullut vanhana hidas!”
Menetin hermoni taas ja karjuin.
”Jos minä olen vanha, niin sinä olet muumio! Ja meitä on kolme syömässä, että lähteekö taas vähän mopo keulimaan tuon menun kanssa?”
”njä njä njä njä njää huoh.. mopo keulii, huoh…sitten niin…siitä lähtee henki!”
”???”
”Rimpisen poikakin kuoli, sillä oli mopo.”
”No keuliko se itsensä kuoliaaksi?”
”Ei, kai se syöpään kuoli, ikävä tauti.” Huoh
”No voi kun ikävää, nytkö se kuoli?”
”Ei kun sen täyty olla 40-luvulla, se oli jo kuollut kun synnyin.”
”argh!!! Onko tämä nyt sama Rimpinen jolla oli se samojedi?!”
”joo o saatto niillä sellainenkin olla.”
Tulen hulluksi, tulen hulluksi , tulen hulluksi!!! Nyt se leipoo kakkua ja jurputtaa, kuinka korkeatasoisessa ruoka-alan julkaisussa voi olla niin umpileekkinen ja virheellinen resepti.


Joulumysteerin 20. Luukku
(lapsille ja lapsellisille, ei perustu suoranaiseen faktaan)

Pusikon asukas

Pusikosta ei ilmestynyt monsteri, kuten Tonttu epäili, eikä koditon kulkuri, joka oli Helenan veikkaus. Kyseessä ei myöskään ollut kissa, vaikka Svanski oli asiasta valmis vaikka vannomaan. 
Kauhistunut kolmikko tuijotti pimeään pusikkoon, kun sieltä tassutteli kuun valoon pienen pieni punainen hahmo. 
”Hyi tyttö tonttu!” Kiljui Tonttu. Mutta Helena töytäisi tonttua. ”Ole hiljaa se säikähtää!” 
”Tunnetko tuon kuiskasi Svanski Tontulle” 
”No en tunne!" Sanoi Tonttu, joka selvästikään ei pitänyt siitä, että häntä luultiin tyttö tontun kaveriksi.

Helena tervehti ujon näköistä tyttö tonttua ja kysyi, mistä sinä siihen tupsahdit?” 
”Et ole korvatunturilta!” Julisti Tonttu, ennen kuin tyttö tonttu kerkesi avaamaan suutaan. 
”En niin, mutisi tyttö tonttu, olen kasvanut vankeudessa Amerikassa, mutta karkasimme tänne arabiaan jo vuosi sitten. 

Kolmikko istu järkyttyneenä hiekkalaatikon reunalla, kun tyttö tonttu kertoi hurjaa tarinaansa. Hän oli syntynyt vankeuteen amerikkalaiseen ostoskeskukseen ja elänyt siellä vuosia. Joulukoriste osastolla ja sesonki varastossa. Hänen elämänsä oli ollut mukavaa vain jouluna, lopun vuotta he olivat olleet vankeina pahvilaatikossa. Näin oli tonttu yhteisö kärsinyt vuosia, kunnes ostoskeskuksen joulutontut olivat tajunneet, että mikäli karkaavat tammikuussa kukaan ei kaipaa heitä  lähesvuoteen. 
Niinpä tontut olivat lyöneet hynttyyt yhteen ja tehneet lauma paon ostoskeskuksesta. He olivat ajatelleet, että arabia olisi tonttujen paratiisi, koska siellä joulua juhlittiin vähemmän. Siksi he olivat matkanneet koko pitkän matkan arabiaan asti. 

He olivat perustaneet oman pienen kylän erääseen puistoon ja elelleet siellä iloisesti, mutta pari kuukautta sitten oli tyttö tonttu joutunut lähtemään majastaan hakemaan vettä hiekkamyrskyn aikaan. Tyttö tonttu oli niin kevyt, että tuuli oli temmannut hänet mukaansa ja lennättänyt jonnekin todella kauas uusiotonttukylästä. 
Kaksi kuukautta, hän oli kolunnut puistoja etsien ystäviään ja perhettään. 

Tonttu niisti kuuluvasti nenäliinaansa, kun tyttö tonttu lopetti tarinansa ja Helena kuivasi vaivihkaa silmäkulmaansa. Svanski pudisteli päätään: ”Kun yhdestä autettavasta tontusta päästään, niin heti tulee puskan takaa toinen!” 
Tonttu tyttö napattiin matkaan mukaan ja kaikki neljä lähtivät kotiin nukkumaan ja syömään pipareita. Tontun ongelmaa alettaisiin ratkoa vasta huomenna.


1 kommentti:

  1. tuskin oli sakemanni;D Pitää käydä KP:lle esittelemässä oikeaa koiraa ;D

    VastaaPoista

Kommentoi, kerro omia kokemuksiasi aiheesta, Ihmettele elämää muuten vaan tai tee kinkkisiä lisäkysymyksiä. Vapaa laatikko tässä siihen. Itäeurooppalaista mallia oleva sensuuri tässä päällä, joten eka luen nää itte ja vasta sitten julkasen... jos julkasen :)Mielellään kuulisin palautetta..pliis diplomaattisesti kuitenkin