Seitsemäs luukku Joulupukkipäivä


Joulupukkipäivä oli eilen, mutta koska, eilen oli myös Suomen itsenäisyyspäivä, kirjoitan siitä tänään. Tämä on jokavuotinen dilemma minun ja Svanskin joulurutiineissa, kumpaa juhlitaan, joulupukkia vai itsenäisyyttä. Koska jouluperinteet ovat minun puoleltani vahvat ja Svanskilla, no aika heikolla pohjalla, niin yleensä voitan kaikki jouluaiheiset kiistat. Tämä joulupukkipäivä sen sijaan taitaa olla Svanskin ainoa jouluperinne ja siksi hän pitää siitä kiinni kynsin ja hampain. Olemmekin diplomaattisina ihmisinä jakaneet kuudennen joulukuuta kristillisesti aamuiseen joulupukkipäivään ja illalla juhlittavaan itsenäisyyspäivään. Mieletön ratkaisu, kyllä voitaisiin ruveta pitämään Svanskin kanssa jotain onnistuneen parisuhteen salat luentosarjaa, sen verta olemme harmonisesti tämänkin asian ratkaisseet.
Joulupukkipäivää juhlitaan siten, että aamulla laitetaan suklaajoulupukkeja toisen kenkiin ja sitten se toinen, eli tässä tapauksessa minä, hämmästyy aamulla kun saa paljon karkkia. Tämä toimii meillä todella hyvin, koska Svanski aina muistaa täyttää kengät karkilla ja minä tasaisesti joka vuosi unohdan koko päivän ja aidosti yllätyn joka kerta. Tänä vuonna vaan Svanskin puolelta kaikki ei ollut mennyt aivan nappiin, suklaiden oston suhteen ja oli kuulemma ihan siinä ja siinä, että ylipäätänsä sain suklaat.
Tietenkin tämä oli ihan omaa syytäni, kuten useat Svanskin virheet. Olin edellisenäpäivänä saanut sellaisen toiminta buumin, että olin vienyt sekä Svanskin auton, että lompakon sisällön koko päiväksi. Svanski oli turhaan odotellut hetkeä jolloin olisi päässyt livahtamaan kauppaan. Ei, sellaista hetkeä ei tullut.
Suklaattoman pukkipäivän kauhea uhkakuva valtasi Svanski paran mielen ja hänen oli hädän hetkellä soitettava ystävä apuun. Puhelu sihteerille auttoi. Hän lupasi hankkia suklaat aikaisin aamulla, kun veisi lapsensa kouluun. Vaikka ei voinutkaan ymmärtää Svanskin palavaa suklaan tarvetta. Svanskin mukaan tämä oli idioottivarma suunnitelma, koska arvon rouva, eli siis minä, kuulemma ei kovin usein pääse sängystä ylös ennen kahdeksaa. Svanskilla on ihme harhaluuloja! En tietenkään pääse sängystä ylös ennen kahdeksaa, olen tarjoilija, en mikään aamulehden jakaja. Vaikea sitä on päästä tavoistaan vaikka en ole hetkeen lautasia kanniskellutkaan.
No joka tapauksessa sihteeri toi suklaat, mutta Svanskin kauhuksi väärät suklaat. Svanski on tämän yhden ainokaisen perinteensä kanssa niin fanaattinen, joulupukkipäivänä tulee syödä joulupukkisuklaata eikä mitään konvehteja. Kun sitten löysin suklaani aamulla Svanski oli surkean näköinen ja pahoitteli tätä hirveää virhettä. Vaikka kuinka yritin todistella, että ei se mitään, vaikka sain vain konvehteja. Oli Svanski parka aivan maansa myynyt.
Onneksi päivä vaihtui nopeasti iltapäiväksi ja joulupukkipäivä muuttui itsenäisyyspäiväksi ja meille tuli taas kerran mielipuolinen kiire juhliin ja siinä hötäkässä Svanski unohti epäonnistumisensa ja rupesi jännittämään itsenäisyyspäivän juhlaa.
Joulupukki, 
Kenkäni tukki.
Suklaa kilo,
on mun ilo.
Vuoro vaihtuu,
Joulupukki pois haihtuu.
Alkaa itsenäisyyden ilta,
Tyytyväinen on meidän kilta.




Joulumysteerin 7. Luukku
(lapsille ja lapsellisille, ei perustu suoranaiseen faktaan)

Kilkatusta ja kalkatusta

Helena säpsähti hereille unestaan, vaikka oli vielä säkki pimeää. Mikä se oli? Ihan kuin jostain olisi kuulunut kilkutusta ja kolinaa. Svanski heräsi Helenan yksin puheluun ja katsoi herätyskelloaan. ”Kello ei ole edes viittä ja sinä keikut jo jalkeilla! Ei siellä mitään ole, käy takaisin nukkumaan!”
Mutta Helen oli varma, että oli kuullut jotain ja jäi makaamaan sänkyyn selälleen vaikka oli valveilla, ehkä ääni kuuluisi uudelleen. Aamu oli aikainen ja talo oli hiljainen. Ei ehtinyt kulua kuin hetki, kun Helena kuuli kilkutuksen uudelleen ja tajusi, että ilmastointi laitteessa rapisi jokin.
Pyjamassaan Helena kipitti keittiöön hakemaan jakkaraa, koska ilmastointi laite oli korkealla katonrajassa. Helena kiipesi jakkaralle pidellen taskulamppua hampaidensa välissä ja pian hän pystyikin jo kurkkimaan laitteiston sisään. Pimeässä aamussa ei ilman taskulamppua nähnyt mitään, joten hän tuikkasi valon ilmastointilaitetta kohti. Taskulampun valokeilassa liikahti jokin, mutta se katosi saman tien. Helena taivutti itsensä katsomaan sisään laitteen toisesta päästä. ”Ei kai vaan se ole rotta hän mutisi?” Hahmo näkyi taas vilauksena kunnes katosi pois valokeilasta. Samalla kilkutus ja kolkutus alkoi taas. Helena sohotti lampullaan syvemmälle laitteeseen ja keikkui aivan tuolin reunalla. Yht äkkiä hän kuuli pienen äänen kirkaisun ”Auts!”  Helena säikähti niin, että oli pudota tuoliltaan, mutta sai viime tingassa tarratuksi ilmastointilaitteen reunasta. Kuka siellä on? kuiskasi Helena hiukan peloissaan. Oletko rotta?
Tonttu, ei tarvinnut X-mas2012 navigaattorin tietosanakirjatoimintoa kertoakseen, että ei ollut rotta! Hän ilmoitti hivenen närkästyneesti, minä olen Tonttu! Miksi kökötät meidän ilmastointilaitteessa? Kysyi hämmästynyt Helena. Korjaan x-mas 2012 navigaattoriani, koska se meni rikki. Vastasi tonttu, joka ihmetteli ääntä, jonka lähdettä ei voinut nähdä.
Ahaa! Mutta miksi kiljuit että Auts? sattuiko jotain? Jatkoi huolestunut Helena.
Täällä on niin hämärää, että löin sormeeni. Voisinko mitenkään saada lainaksi tuota sinun taskulamppuasi, se nopeuttaisi työskentelyäni. Sanoi Tonttu joka oli nyt kiivennyt ilmastointilaitteen koloon ja näki sieltä lampullaan tohottavan Helenan.
Helena ei toivonut mitään muuta kuin, että kilkutus ja kalkutus loppuisi pian joten lainasi ilomielin lamppua tontulle. Hän tunki lampun laitteessa olevaan koloon ja paineli takaisin nukkumaan.
Tonttu oli tyytyväinen, hänen pajansa oli saanut huomattavan teknisen parannuksen. Valon avulla hän siirtyi ruuvailemaan eikä kilkutusta enää kuulunut.





Kommentit

Suositut tekstit