Kolmas luukku, Voihan pasteija!
Viimevuonna minua ei kutsuttu ensimmäisinkään
pikkujouluihin, mikä oli tietenkin tällaiselle "wanna be seurapiiri
nousukkaalle" kovin surkea tilanne.
Tänä vuonna olen satsannut sosiaalisuuteen ja viime kevään
sinnikäs, täällä asuvien suomalaisten, jahtaus palkittiin. Löysin kertaheitolla
liudan suomalaisia asustamasta, tästä samasta kaupungista.
No ei taida olla kenelläkään enää epäselvää, että sain
kutsun suomalaisten itsenäisyyspäivän juhliin. Mutta ei ehtinyt kulua,
kuin viikko niin sain jo toisen kutsun. Ja kyllä! Tänä vuonna pääsen myös
pikkujouluihin! Tunnen olevani seurapiirikuningatar, kutsuja vain satelee
sieltä ja täältä. No, ainakin kaksin verroin enemmän, kuin viimevuonna.
Suomineitojen pikkujoulut toimivat nyyttikesti periaatteella
ja koska menetin nanosekunnin vastaus nopeudella juustolautasen, eräälle
toiselle neidolle, valitsin menusta tehtäväksi pasteijat. Bonuksena nappasin
vielä joulutortut, kun nehän kätevästi syntyy siinä samassa.
Ajattelin, että kerrankin pääsen helpolla ja voin
rauhallisesti valmistautua pikkujouluun. Pasteijoiden tekohan on oltava todella
helppoa, koska se on ainoa leivonnainen, jonka täysin keittotaidoton siskolikkanikin
osaa valmistaa. Joten minulla keittiön ja seurapiirien kuningattarella ei siis
ole huolen häivää. Tai niin luulin! Unohdin laskuistani Svanskin.
Ensin leipomisurakka sujui sutjakalla tahdilla. Ensimmäiset
pasteijat uunista ulos ja seuraavat sisään, hups vaan… Kaikki sujui kunnes
Svanski haistoi tuoreet leivonnaiset toimistoonsa ja poks vaan hän oli
keittiössä.
Minun oli pakko myöntyä anovan katseen alla ja antaa
Svanskille pari pasteijaa. Hetken oli rauhallista, jatkoin operaatiotani
kaikessa rauhassa, kunnes huomasin, että Svanski oli taas keittiössä. Nyt hän
halusi viedä muutaman pasteijan pomollensa, kun hänellä oli niin nälkä ja pasteijojen
tuoksu leijaili hänen toimistoonsa. Kirosin asumismuotomme, mutta laitoin
pomolle lautasellisen pasteijoita.
Olin paistanut kolme pellillistä pasteijoita ja nostanut ne
ruokailuhuoneeseen jäähtymään. Mikä oli yksinkertaisen operaationi viimeinen
virhe!
Touhusin keittiössä täytellen joulutorttuja. Kun sain ne
uuniin, kävelin ruokailuhuoneeseen hakemaan juomaa ja katsahdin samalla
pasteija pinojani. Tarkemmin sitä kohtaa, jossa luulin pasteijapinojeni olevan.
Jäljellä oli enää yksi lautasellinen pasteijoita kolmen sijaan. Kaksi lautasta
oli kadonnut, kuin tuhka tuuleen.
Sihisin raivoani, minulla ei ollut epäilystäkään
syyllisestä.
Aloitin uuden taikinan veivaamisen. Kun täytin tuhannetta erää pasteijoita, kuulin Svanskin hiipivän taas keittiön kulmilla, hyökkäsin raivoissani vaatimaan selitystä kadonneista pasteijoista. Svanski katsoi minua surkeana ja myönsi kuulustelun jälkeen, että oli varastanut ne, mutta hän oli kuulemma ollut pakon edessä. Karjuin, että mikä hemmetin pakko hänellä oli varastaa minun pikkujoulupasteijat! Nyt jouduin tekemään kokonaan uuden erän. Tie pikkujouluihini oli kyllä nyt varsin kivinen!
Aloitin uuden taikinan veivaamisen. Kun täytin tuhannetta erää pasteijoita, kuulin Svanskin hiipivän taas keittiön kulmilla, hyökkäsin raivoissani vaatimaan selitystä kadonneista pasteijoista. Svanski katsoi minua surkeana ja myönsi kuulustelun jälkeen, että oli varastanut ne, mutta hän oli kuulemma ollut pakon edessä. Karjuin, että mikä hemmetin pakko hänellä oli varastaa minun pikkujoulupasteijat! Nyt jouduin tekemään kokonaan uuden erän. Tie pikkujouluihini oli kyllä nyt varsin kivinen!
Svanski puolustautui: ”Kun söimme pomon kanssa pasteijoita
sinne tuli sihteeri! Ja sinähän tiedät kuinka hän pitää
leivonnaisistasi!?” Kyllä minä sen tiesin! Ei tämä ollut ensimmäinen
kerta, kun Svanski ja sihteeri olivat nanosekunnissa tuhonneet kokonaisen
leivontaurakkani tulokset.
Mutta nyt olin raivona, kun leivonnaisilleni oli toinen
käyttötarkoitus. Svanski ei tuntunut käsittävän näkökantaani vaan ojensi
selkänsä takaa lautasen ja kysyi saadaanko me niitä, missä on hilloakin?
Karjuin ketkä me? No minä, sihteeri ja pomo. vaikersi Svanski. Pidin luennon,
että kyseinen kolmikko oli vedellyt jo naamaansa kilon voitaikinaa täytteineen,
että eiköhän se jo piisaa? Ja siinä samassa syöneet pääsylippuni
pikkujouluihin! Mutta Svanski oli päättänyt saada joulutähtensä. Seurasi hurja
vetoomus, joka sisälsi uhkauksen siitä että Svanski voisi saada jopa potkut jos
en luopuisi tortuista.
Olin raivoa täynnä, minulla oli ollut tarkoitus tehdä jotain
muutakin sinä iltana kuin leipoa pasteijoita. Länttäsin muutaman tähtitortun
lautaselle, vaikka en uskonutkaan Svanskin ontuviin uhkakuviin potkuista ja
käskin hänen hävitä keittiöstä. Mutta Svanski ei hievahtanutkaan: ” Eikö näihin
kuulu laittaa tomusokeria?”
Svanski ei saanut tomusokeria, minä sen sijaan sain hermoromahduksen…
Stressaava tällainen seurapiiri elämä.
Toiset vaan syö,
Mulla menee tähän koko yö.
Jos pasteijat on huomenna loppu,
Niin sillon multa palo roppu.
Joulumysteerin 3. Luukku
(lapsille ja lapsellisille, ei perustu
suoranaiseen faktaan)
Seinä.
Tonttu oli kulkenut koko yön kohti pohjoista, päästäkseen pois aavikolta ennen polttavan kuuman auringon nousua. Tonttu oli väsynyt ja kun yö rupesi muuttumaan aamuksi hänen askeleensa painoivat hurjasti. Auringon nousu ei täällä arabiassa tapahtunutkaan yhtä hiljaisesti ja rauhallisesti, kuin kotona pohjoisessa. Ensimmäisen aamuauringonsäteen mukana oli alkanut hirveä kolina ja räminä ja kaiken kukkuraksi, joku oli laulaa loilottanut kovaan äänen kaiken sen melun päälle. Tonttu ei ollut täysin varma, mistä moinen ääni voisi johtua ja koska x-mas2012 navigaattorin tietosanakirjaominaisuus oli yhtä epäkunnossa, kuin navigaattorin muut toiminnot, ei vastausta ongelmaan ollut saatavilla. Niinpä Tonttu päätti toteuttaa tonttuagenttikoulussaan oppimansa kaikkiin varatilanteisiin pätevän pelastumiskeinon. Juosta karkuun niin lujaa kuin pystyi..
Tonttu ampaisi hurjaan vauhtiin, eikä
häntä hidastanut niin pöllyävä aavikko, kuin selässä keikkuva laskuvarjoreppu.
Meno oli hurjaa.
Tonttu juoksi niin kauan kunnes,
yhtäkkiä keskellä autiomaata kohosi vastaan seinä. Korkea melkein taivaaseen
ulottuva seinä, jonka yli olisi lähes mahdotonta kiivetä.
Tonttu ei missään nimessä halunnut
pysähtyä ja jäädä odottomaan laulavaa rymistelijää, vaan lähti kulkemaan pitkin
seinän viertä. Pohjoiseen päin, se hän on aina kotiin päin. Mutta jossain
takaraivossaan hänellä oli outo tunne, että häntä tarkkailtiin.
Toivottavasti sulla on kunnon jemma noille pasteijoille"
VastaaPoistaSurkeet oli jemmat :) Yksi lautasellinen päätyi juhliin pasteijoita ja yksi torttuja... loput katosivat mystisesti?!
VastaaPoistaSeuraavalla kerralla sun pitää hankkia jokin evakkopaikka leipomuksille, mihin voit kiikuttaa ne heti, kun ovat valmiita:-)
VastaaPoista