Toinen luukku, Mission micro led


Piilojouluvalmisteluni ovat lähteneet hyvin vauhtiin. Joitakin hankintoja olen pakon edessä joutunut tekemään. Koska ostokseni eivät saa näkyä budjettivajeena, olen joutunut vähentämään kahvin juontia ja rahoittamaan lisätarvikkeet kahvirahoillani. Löysin kodinsisustusliikkeestä oivia tarvikkeita piilokoristeluun, kuten pattereilla toimivat jouluvalot. Niitä voi piilotella sinne tänne, eikä Svanski tajua mitään, kun kaikki jatkojohdot ovat yhä yleisessä käytössä. Ostin kolmet.
Kahden ensimmäisen valosarjan sijoitus onnistui vallan mainiosti. Kyllä, palmu tulee vielä kimmeltämään, kuten myös kylpyhuoneen tuoksupotpurikorikin. Mutta kolmannet valot, joiden kohtalo olisi ollut somistaa ovikranssiani, jättivät minut ikävään pulaan. Olin juuri kieputtanut valoketjun ”syksyn kuolleet lehdet”- teemalla tehdyn ovikranssini päälle, jonka valmistin hajupotpurin lehdistä ja kuumaliimasta. Ilman valoja se näyttää vain syksyiseltä mitäänsanomattomalta kranssilta. Mutta kun valot laittaa päälle se alkaa loistaa, varsinkin kun pursotin siihen hivenen glitteriliimaa. Tai näin kuvittelin, mutta valot olivat sökönä.
En voinut mitenkään selvittää Svanskille, miksi lähtisin uudelleen kauppakeskukseen, kun sieltä juuri saavuin. Svanskin epäilyt heräisivät heti, jos poikkeaisin normaalista rutiinistani. Olin epätoivon syövereissä. Valot olivat maksaneet yhtä paljon, kuin nut-latte-coffee starbucksilla ja turhaan menetetty kahvinautinto kaihersi mieltä.
Painelin pikakahvipurkilleni ja ravistin sieltä kupin pohjalle keon pikakahvipulveria, lorotin päälle kuumaa vettä ja vajosin ärsytyksen ärsyttävään maailmaan. Silloin kuulin käytävästä puhetta se oli Svanski, joka jakoi käskyjä auton kuljettajalle. Ensin en kiinnittänyt heidän keskusteluun mitään huomiota, tappeluksihan se jossain vaiheessa kumminkin menisi. Mutta sitten kuulin lauseen: ”Menet maksamaan tämän laskun City Centteriin ja heti!” City Centteri, sieltähän juuri hain nuo kirotut lamppusarjat. Pikakahvi sai jäädä, kipitin ovelle lamppusarja taskussani ja kuuntelin, kun Svanski palasi toimistoonsa..
Kuin varjo syöksyin kohti alakertaa, mutta porrastasanteen kohdalla kuulin Svanskin tulevan ulos toimistostaan. En ehtinyt miettimään mitään toimintasuunnitelmaa, joten jähmetyin hyvin syyllisen näköisenä porrastasanteelle. Svanski katsoi minua kysyvästi: ”Mitä sinä siellä nökötät?” Hätävalheet ovat onneksi yksi vahvimmista lajeistani. Ne vain tarvittaessa tipahtavat jostain, ilman sen kummempaa pohdintaa.”Kuulin että kuljettaja on lähdössä, parkkeerasin meidän auton vähän huonosti hänen autonsa eteen, menen siirtämään sen.”
Koska huonosti parkkeerattu auto oli tietenkin vale! Oli ihan siinä ja siinä, että sain kuljettajan kiinni talon portilta. Painotin tehtävän tärkeää loppuosaa matalalla äänellä. ”Ahmed, muista! Tuot ne valot minulle. Onko selvä? Ei Svanskille, ei sihteerille, vaan minulle!” Ahmed nyökytteli vakavasti ja tunsi ymmärtävän sanomani. Hän rullasi autonikkunaa kiinni, kun vielä painotin pantomiimi liikkein, sitä faktaa, että valot on tuotava minulle.
Tunteja kului, mutta Ahmeddia ei kuulunut takaisin. Olin jo aivan varma, että koko kuvio oli ryssitty ja joulukoristeluoperaationi oli paljastumassa.
Toimisto oli vajonnut iltapäivän rauhallisuuteen, jolloin kaikki naputtivat transsin vallassa tietokoneittaan. Silloin kuului vihdoin minun ovelta vaimea koputus. Avasin oven ja hiljaisuuden vallassa käteeni ojennettiin kuitti ja toimivat jouluvalot. Olisin halunnut kiljua riemusta: ”Ahmed sinä kerrankin onnistuit!” Mutta tiesin, että tällaisissa salaisissa operaatioissa, se ei ollut sallittua. Tehtävä oli suoritettu.
Minun paikkani olisi kyllä näillä taidoilla jossain ihan muualla, kuin kotirouvana arabian niemellä! Vapise James Bond!


Piilokoristeltu ovi kranssi
Kranssiin on piilotettu pienet valot











Yön pimeydessä kranssi näyttää tältä,
mutta sitähän ei Svanski tiedä!
































Sinne tänne ja tuonne,
Mulla on sitten ovela luonne.
Kätketty on ledit,
Minä halittsen nämä pelit.
Svanskia nenästä vedin,
Kun koristelen vähin erin.
Koristeita on jo monta,
Voih, Svanskin huijaus on huoletonta.


Joulumysteerin 2. Luukku
(lapsille ja lapsellisille, ei perustu suoranaiseen faktaan)

Laiskan kissan arvoitus

Helena joi aamukahviaan ja katseli ulos ikkunasta. Aamun rauhallisuuden oli rikkonut kamala kolina ja melu, kun talon viereisellä tontilla kaivinkoneet jyräsivät perustuksia uudelle huvilalle.
Helena huikkasi vielä unesta heräilevälle Svanskille, ”Mitä varten joku rakentaa taloa juuri ennen joulua?”
Svanski jupisi unenpöpperöisenä, että: ”Ei kai ennen joulua ole yhtään sen huonompi vaihtoehto, kuin joulun jälkeenkään!” Ja hautautui takaisin peiton ja tyynyjen alle, yrittäen näin vaimentaa ulkoa tulevan melun.
Helena jäi vielä hetkeksi mietteisiinsä ikkunan eteen, mutta havahtui sitten yhtäkkiä!  Aivan kuin tontilla olisi juossut jokin todella lujaa. Pieni pölyvana kiemurteli tontin keskeltä kohti taloa. Helena naurahti mielessään, ehkä naapurin villikissa oli säikähtänyt kaivuutraktoria pahanpäiväisesti, kuin noin vauhdilla juoksi. Yleensä tuo katti loikoili aidalla ja otti aurinkoa, eikä haaveilutkaan juoksuaskelista. Nyt se juoksi niin lujaa, että siitä ei näkynyt hännänpäätäkään.  Samassa Helena katsahti aidalle juuri siihen kohtaan, jossa kissa yleensä loikoili, mutta mitä ihmettä? Siinähän tuo laiska-kissa nytkin röhnötti!
Pölyvana ei voinutkaan johtua kissasta.  Nyt vasta Helena kiinnostui oikein kunnolla tontin tapahtumista. Hän juoksi toimistoon ja penkoi hirveällä hulinalla työpöydän laatikoita. ”Onko meillä kiikaria!” Hän huusi. Svanski kömpi vaivalloisesti ylös sängystä ja tiedusteli, minkä ihmeen takia Helena halusi kiikaroida kaivuutraktoreita, nehän olivat niin isoja ja meluisia, että kyllä ne näki, ilman kiikariakin. Mutta Helena ei kuunnellut vaan kiskoi Svanskin ikkunan eteen ja iski kiikarit hänen silmilleen, katso! Siellä juoksee jokin!
Svanski tähysti kiikareilla kohti tyhjän tontin laittaa, juuri siihen kohtaan, johon pölypilvi päättyi. Kun hän oikein siristi silmiään, niin kyllä siellä oli jokin, mutta ei se enää juossut.
”Mikä se on? Mikä se on?” Helena vaati tietää.
Svanski tarkensi kiikariaan ja tihrusti, ihan kuin se olisi pieni kääpiö.
Helena ei uskonut Svanskin arvioon ja kiskaisi kiikarit itselleen. ”Ei, ei se ole kääpiö. Sehän on Tonttu!

Kommentit

Lähetä kommentti

Kommentoi, kerro omia kokemuksiasi aiheesta, Ihmettele elämää muuten vaan tai tee kinkkisiä lisäkysymyksiä. Vapaa laatikko tässä siihen. Itäeurooppalaista mallia oleva sensuuri tässä päällä, joten eka luen nää itte ja vasta sitten julkasen... jos julkasen :)Mielellään kuulisin palautetta..pliis diplomaattisesti kuitenkin

Suositut tekstit