Toinen luukku, Mission micro led
Piilojouluvalmisteluni
ovat lähteneet hyvin vauhtiin. Joitakin hankintoja olen pakon edessä joutunut
tekemään. Koska ostokseni eivät saa näkyä budjettivajeena, olen joutunut
vähentämään kahvin juontia ja rahoittamaan lisätarvikkeet kahvirahoillani.
Löysin kodinsisustusliikkeestä oivia tarvikkeita piilokoristeluun, kuten
pattereilla toimivat jouluvalot. Niitä voi piilotella sinne tänne, eikä Svanski
tajua mitään, kun kaikki jatkojohdot ovat yhä yleisessä käytössä. Ostin kolmet.
Kahden
ensimmäisen valosarjan sijoitus onnistui vallan mainiosti. Kyllä, palmu tulee
vielä kimmeltämään, kuten myös kylpyhuoneen tuoksupotpurikorikin. Mutta
kolmannet valot, joiden kohtalo olisi ollut somistaa ovikranssiani, jättivät
minut ikävään pulaan. Olin juuri kieputtanut valoketjun ”syksyn kuolleet lehdet”-
teemalla tehdyn ovikranssini päälle, jonka valmistin hajupotpurin lehdistä ja
kuumaliimasta. Ilman valoja se näyttää vain syksyiseltä mitäänsanomattomalta
kranssilta. Mutta kun valot laittaa päälle se alkaa loistaa, varsinkin kun
pursotin siihen hivenen glitteriliimaa. Tai näin kuvittelin, mutta valot olivat
sökönä.
En voinut mitenkään
selvittää Svanskille, miksi lähtisin uudelleen kauppakeskukseen, kun sieltä juuri
saavuin. Svanskin epäilyt heräisivät heti, jos poikkeaisin normaalista
rutiinistani. Olin epätoivon syövereissä. Valot olivat maksaneet yhtä paljon,
kuin nut-latte-coffee starbucksilla ja turhaan menetetty kahvinautinto kaihersi
mieltä.
Painelin
pikakahvipurkilleni ja ravistin sieltä kupin pohjalle keon pikakahvipulveria,
lorotin päälle kuumaa vettä ja vajosin ärsytyksen ärsyttävään maailmaan.
Silloin kuulin käytävästä puhetta se oli Svanski, joka jakoi käskyjä auton
kuljettajalle. Ensin en kiinnittänyt heidän keskusteluun mitään huomiota,
tappeluksihan se jossain vaiheessa kumminkin menisi. Mutta sitten kuulin
lauseen: ”Menet maksamaan tämän laskun City Centteriin ja heti!” City Centteri,
sieltähän juuri hain nuo kirotut lamppusarjat. Pikakahvi sai jäädä, kipitin
ovelle lamppusarja taskussani ja kuuntelin, kun Svanski palasi toimistoonsa..
Kuin varjo
syöksyin kohti alakertaa, mutta porrastasanteen kohdalla kuulin Svanskin
tulevan ulos toimistostaan. En ehtinyt miettimään mitään toimintasuunnitelmaa,
joten jähmetyin hyvin syyllisen näköisenä porrastasanteelle. Svanski katsoi
minua kysyvästi: ”Mitä sinä siellä nökötät?” Hätävalheet ovat onneksi yksi
vahvimmista lajeistani. Ne vain tarvittaessa tipahtavat jostain, ilman sen kummempaa
pohdintaa.”Kuulin että kuljettaja on lähdössä, parkkeerasin meidän auton vähän
huonosti hänen autonsa eteen, menen siirtämään sen.”
Koska huonosti
parkkeerattu auto oli tietenkin vale! Oli ihan siinä ja siinä, että sain kuljettajan
kiinni talon portilta. Painotin tehtävän tärkeää loppuosaa matalalla äänellä. ”Ahmed,
muista! Tuot ne valot minulle. Onko selvä? Ei Svanskille, ei sihteerille, vaan
minulle!” Ahmed nyökytteli vakavasti ja tunsi ymmärtävän sanomani. Hän rullasi
autonikkunaa kiinni, kun vielä painotin pantomiimi liikkein, sitä faktaa, että
valot on tuotava minulle.
Tunteja kului,
mutta Ahmeddia ei kuulunut takaisin. Olin jo aivan varma, että koko kuvio oli
ryssitty ja joulukoristeluoperaationi oli paljastumassa.
Toimisto oli
vajonnut iltapäivän rauhallisuuteen, jolloin kaikki naputtivat transsin
vallassa tietokoneittaan. Silloin kuului vihdoin minun ovelta vaimea koputus. Avasin
oven ja hiljaisuuden vallassa käteeni ojennettiin kuitti ja toimivat
jouluvalot. Olisin halunnut kiljua riemusta: ”Ahmed sinä kerrankin onnistuit!”
Mutta tiesin, että tällaisissa salaisissa operaatioissa, se ei ollut sallittua.
Tehtävä oli suoritettu.
Minun paikkani
olisi kyllä näillä taidoilla jossain ihan muualla, kuin kotirouvana arabian
niemellä! Vapise James Bond!
Piilokoristeltu ovi kranssi |
Kranssiin on piilotettu pienet valot |
Yön pimeydessä kranssi näyttää tältä, mutta sitähän ei Svanski tiedä! |
Sinne tänne ja tuonne,
Mulla on sitten ovela luonne.
Kätketty on ledit,
Minä halittsen nämä pelit.
Svanskia nenästä vedin,
Kun koristelen vähin erin.
Koristeita on jo monta,
Voih, Svanskin huijaus on huoletonta.
Joulumysteerin
2. Luukku
(lapsille ja lapsellisille, ei perustu suoranaiseen
faktaan)
Laiskan kissan arvoitus
Helena joi aamukahviaan ja katseli ulos ikkunasta.
Aamun rauhallisuuden oli rikkonut kamala kolina ja melu, kun talon viereisellä
tontilla kaivinkoneet jyräsivät perustuksia uudelle huvilalle.
Helena huikkasi vielä unesta heräilevälle
Svanskille, ”Mitä varten joku rakentaa taloa juuri ennen joulua?”
Svanski jupisi unenpöpperöisenä, että: ”Ei kai ennen
joulua ole yhtään sen huonompi vaihtoehto, kuin joulun jälkeenkään!” Ja
hautautui takaisin peiton ja tyynyjen alle, yrittäen näin vaimentaa ulkoa
tulevan melun.
Helena jäi vielä hetkeksi mietteisiinsä ikkunan
eteen, mutta havahtui sitten yhtäkkiä!
Aivan kuin tontilla olisi juossut jokin todella lujaa. Pieni pölyvana
kiemurteli tontin keskeltä kohti taloa. Helena naurahti mielessään, ehkä
naapurin villikissa oli säikähtänyt kaivuutraktoria pahanpäiväisesti, kuin noin
vauhdilla juoksi. Yleensä tuo katti loikoili aidalla ja otti aurinkoa, eikä
haaveilutkaan juoksuaskelista. Nyt se juoksi niin lujaa, että siitä ei näkynyt
hännänpäätäkään. Samassa Helena katsahti
aidalle juuri siihen kohtaan, jossa kissa yleensä loikoili, mutta mitä ihmettä?
Siinähän tuo laiska-kissa nytkin röhnötti!
Pölyvana ei voinutkaan johtua kissasta. Nyt vasta Helena kiinnostui oikein kunnolla tontin
tapahtumista. Hän juoksi toimistoon ja penkoi hirveällä hulinalla työpöydän laatikoita. ”Onko
meillä kiikaria!” Hän huusi. Svanski kömpi vaivalloisesti ylös sängystä ja
tiedusteli, minkä ihmeen takia Helena halusi kiikaroida kaivuutraktoreita,
nehän olivat niin isoja ja meluisia, että kyllä ne näki, ilman kiikariakin.
Mutta Helena ei kuunnellut vaan kiskoi Svanskin ikkunan eteen ja iski kiikarit
hänen silmilleen, katso! Siellä juoksee jokin!
Svanski tähysti kiikareilla kohti tyhjän tontin
laittaa, juuri siihen kohtaan, johon pölypilvi päättyi. Kun hän oikein siristi
silmiään, niin kyllä siellä oli jokin, mutta ei se enää juossut.
”Mikä se on? Mikä se on?” Helena vaati tietää.
Svanski tarkensi kiikariaan ja tihrusti, ihan kuin
se olisi pieni kääpiö.
Helena ei uskonut Svanskin arvioon ja kiskaisi
kiikarit itselleen. ”Ei, ei se ole kääpiö. Sehän on Tonttu!
Ihana tuo kranssi,taidan aivan pikkaisen lainata ideaa :)
VastaaPoista