lauantai 1. joulukuuta 2012

Ensimmäinen luukku, Piilovalmistelujen uusi ulottuvuus.


Meillä on ollut Svanskin kanssa joka vuosi erimielisyyksiä siitä, koska jouluhysterian saa aloittaa. Joka vuosi olen lipsunut Svanskin säännöistä ja ottanut varaslähdön ja jollain kepulikonstilla aloittanut jouluvalmistelut marraskuun puolivälin jälkeen, viimeistään.
Mutta tänä vuonna olen tehnyt poikkeuksen. Johtuen ehkä siitä, että syksy on ollut kiireinen ja täällä arabimaassa helposti unohtaa joulun olemassa olon, kun se ei näy kaupungilla tai tv-mainoksissa.

Tänä vuonna, minä noudatin Svanskin sääntöä ja vaikka joulukoristeet tulivat kauppoihin, ohitin kaikki pallot ja köynnökset (no täytyy kyllä sanoa, että ne oli aika rumiakin) tervepäisen aikuisen ottein. Toistin itselleni ei, vielä on aivan liian aikaista! 

Marraskuun ensimmäinen viikko oli ohi ja olin selvinnyt! Ei piilokoristelua, ei salahankintoja, olin niin ylpeä itsestäni.
Odotin myös oikeutettuja fanfaareja ja kehuja Svanskilta. Kenties myös pientä lisämäärärahaa tuleviin joulukoristeluihin. 
Mutta Svanski vaan leimasi toimistossaan, eikä huomioinut tilannetta mitenkään.
Notkuin toimiston ovella ja yritin tuoda aihetta esille. ”Svanskii! Oletko huomannut? Ei yhtään joulukoristetta vielä misään.”  
Svanski mumisi jotain ja jatkoi innokasta leimailuaan. Korotin hieman ääntäni ja toistin ilmoitukseni.
Svanskilla oli ilmeisemmin jokin tärkeä leimaus operaatio käynnissä, sillä sellaisella raivolla paperi toisensa jälkeen sai musteympyrän kulmaansa.
Lopulta Svanskin työrytmi häiriintyi ja hän katsoi minua uhkaavasti ja ärähti: ”Eikö sinulla ole mitään muuta tekemistä, kuin notkua siinä?” 
Olin niin pettynyt, jupisin raivoissani: ”Etkö edes huomaa, kuinka en ole yhtään joulukoristellut?!”

Svanski jatkoi leimaamistaan ja ilmoitti samalla, ”Ehkä sinun pitäisi pikkuisen kuule jo ruveta joulukoristelemaan, meille tulee tänä jouluna vieraita! Ei niitä palloja yhdessä yössä ripusteta!"
Jähmetyin epäuskostani paikoilleni ja tuijotin Svanskia suu auki. Mitä hem…tiä!! Tuo mies oli haistellut liikaa leimasinmustetta. Karjuin: ”Ei vielä voi koristella! On vasta marraskuun ensimmäinen viikko!” 
Mutta Svanski oli toista mieltä ja hakiessaan lisää papereita leimaukseen, hän ilmoitti nasevasti, että ei marraskuun ensimmäiset viikot minua ole ennenkään estäneet!

Puhkuin raivoa, en todellakaan tiennyt miten toimia, mutta jotenkin Svanskia olisi ärsytettävä, se tuntui olevan aivan liian tyytyväinen osaansa!
Painelin sillä samalla raivolla ostoskeskukseen, jossa kurvasin suoraan, juuri avatulle joulukoristehyllylle (sille missä on kaupungin paras hinta-laatu suhde). Etsin, etsin kunnes löysin jotain älytöntä. No tässä maassa älyttömyyden löytämiseen ei useinkaan kulu kovin kauan, ei nytkään.
Pian kädessäni komeili spraypullo, joka sisälsi aidon kuusen tuoksua, ostin sen.

Päätin, että tänä vuonna piilokoristelenkin aivan loppuun asti. Pidän Svanskia jännityksessä ja epäluulossa, että en aio lainkaan laittaa joulua. Sitten aivan viimehetkessä läjäytän valmiin joulukoristelun esille.
Jo viikkojen ajan talossamme on voinut haistaa joulukuusen, mutta mitään ei näy, ei mitään buahahhaaahaa...


Spray, spray, spray,
Helena voiton vei.
Spray, spray, spray,
Ei kuusta näy, ei, ei.
Spray, spray, spray,
Piilossa joulun tein.
Spray, spray, spray,
Juoneni kestää hei, hei.



Joulumysteerin 1. Luukku
(lapsille ja lapsellisille, ei perustu suoranaiseen faktaan)

Tonttu ja Navigaattori

Aavikolla tuuli puhaltaa hiljaa, ja saa hiekan keikkumaan hauskoina spiraaleina. Mutta pientä hiekassa kököttävää tonttua, eivät nyt spiraalit hymyilytä.
Tämän siitä saa, kun luottaa tekniikkaan! Mutisee tonttu ja ravistelee kädessään rikkinäistä X-mas2012-navigaattoriaan.
Hurjassa pudotuksessa agenttitonttujen lentokoneesta, navigaattori teki laskuvirheen ja navigoi Tonttu paran keskelle arabianaavikkoa. Laskuvirheen ansiosta laskeutumisen tulokulmasta tuli liian jyrkkä ja loppu pompussa navigaattori tärähti sellaisella voimalla maahan, että se navigoi hetken pelkkiä tähtikarttoja.
Tonttu keräili tarmokkaasti kasaan laskuvarjoaan, kun pienen kiven lohkareen päällä tärähtänyt X-mas2012-navigaattori piipitti epätoivoisesti saadakseen yhteyden ulkomaailmaan.
Mutta keskellä suurta ilta-auringossa hämärtyvää aavikkoa, oli aivan turha toivoa signaalin paluuta, sen tiesi jopa tonttukin. Vai oliko?  
Se, mitä Tonttu ei tiennyt, oli että ei aavikko oikeastaan olutkaan niin valtavan suuri, vaan Tonttu itse, niin kovin, kovin, pieni.
Oikeassa Tonttu kuitenkin oli siinä, että X-mas2012-navigaattori tarvitsisi pikaista korjausta ja Tontun oli navigoitava itsensä jollain toisella konstilla pois aavikolta. Muuten vakoilutehtävä jäisi suorittamatta ja sitähän ei voinut yksikään Tonttu sallia!
Tonttu sulloi laskuvarjonsa viimeisetkin kulmat reppuunsa, nappasi piipittävän navigaattorin matkaansa ja alkoi tallustaa kohti pohjoista. Sillä sehän on loppupelissä aina kotiin päin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kerro omia kokemuksiasi aiheesta, Ihmettele elämää muuten vaan tai tee kinkkisiä lisäkysymyksiä. Vapaa laatikko tässä siihen. Itäeurooppalaista mallia oleva sensuuri tässä päällä, joten eka luen nää itte ja vasta sitten julkasen... jos julkasen :)Mielellään kuulisin palautetta..pliis diplomaattisesti kuitenkin