Arki putki päälle

Joulun jälkeen iskee aina järkyttävä masennustila. Ensin on menty hiukan yli kuukausi enemmän kuin ylikierroksilla, leivottu, askarreltu, koristeltu, selitelty ja tiukkaan perusteltu erilaisia asioita ja hankintoja, täydellisen joulun saavuttamiseksi.

Sitten tulee Joulu ja voi rauhoittua ja nauttia hyvästä ruuasta, koristeista ja muusta. Tapaninpäivänä on tietenkin ajelua, sinne tänne aavikolla.

Mutta sitten… niin sitten tuleekin taas arki.

Heräsin tänään tyhjään asuntoon, sillä Svanski oli ryysännyt jo ennen kukonlaulua toimistolle. Keittiössä odotti läjä likaisia tiskejä, kun laahustin sinne keittämään pika aamukahviani ja likaviemärin korjaustyö oli yhä edelleen kesken.

Lattialla oli erikokoisia tiskivesilätäköitä erilaisissa kuivumisen asteissa ja tiskiallaskaappi repsotti levällään kuin… no vaikka, Jokisen eväät.

Svanski oli ovensuuhun pakannut pari roskapussia, joissa lahjapapereita ja kalkkunan luita, oli kai unohtanut ne viedä aamulla, kun intopiukeana oli ampaissut toimistolle. Kaikesta tästä huokui vain yksi ankea tosi asia, Joulu oli ohi.

Minun piti ryhdistyä hiukan masennustilastani, kun putkimiehet saapuivat jonkun omituisen imurin kanssa avaamaan likaviemäriä. Ensin seurasin heidän puuhiaan, mutta kun haju kävi niin sietämättömäksi, että teki mieli puklata päätin paeta kirjoitustyöni pariin.

Avasin hyvillä mielin Joulukalenteritiedostoni ja olin jo aloittamassa uuden luukun työstöä, kun tajusin, että kalenteri on ohi.

Silloin en pystynyt enää hillitsemään tunnetilaani ja minuun iski armottomalla lujuudella hirveä masennus, turhuuden tunne.

Kuukauden verran olin ollut tuikitarpeellinen ja kiireinen kalenterini kanssa. Svanski oli muutaman kerran joutunut jopa mainitsemaan minulle, että minua ei ole kukaan kalenteriprojektiin palkannut. Minulla ei siis ole pomoa, joka antaisi minulle potkut, mikäli jokin luukku jäisikin kirjoittamatta. Hänen mukaansa oli turhaa myöskin esittää stressaantunutta jornalistia. Minulle ei hänen mukaan, ollut määrätty tulosvastuuta kalenterien lukijamääristä,  joten turhaa oli niin ikään seurata lukijakäyriä, kuin joku suurempikin ohjelmapäällikkö. 

Voi olla, että kalenterista muodostui minulle eräänlainen leikkityöpaikka. Heräsin aamulla, keitin kahvia ja menin toimistooni töihin, kuten normaalit aikuiset ihmiset. Kirjoittelin helposti useamman tunnin, kunnes minulla olikin jo kiire kotitöihin kuten ruuanlaittoon pyykinpesuun ja muuhun. Elämään tuli sisältö ja rytmi.

Mutta nyt taas olemisen sietämätön keveys iski. Siksi päätinkin aloittaa kaksi uutta kirjoitus projektia, mutta niiden yhä muhiessa ja etsiessä lopullista muotoaan pääni idea riihessä, keron teille sen, miksi keittiössäni on kolme putkimiestä ja likaviemäri imuri….

Se alkoi Joulu aattona. Olin juuri saanut pöydän koreaksi, Svanski vielä lopetteli puheluaan äidilleen skypessä, joten ajattelin reippaana tyttönä tiskata pari kuppia, jotka olivat likaantuneet salaattikastikkeen valmistuksessa. 

Mieli täynnä joulumieltä tiskailin juuri siivotussa keittiössäni, sillä halusin kaiken olevan tip ja top kuten Svanskin mukaan mun joululaulussakin sanotaan.

Mutta laulun kertosäkeen kohdalla soolo esitykseeni tuli omituinen taustakohina, se kuulosti veden lotinalta, mutta se lotisi eri tahtiin, kuin kauniisti soliseva keittiön hana. Lotina oli täysin epärytmissä, se tuli omituisina sykäyksinä. Toisen säkeistön alkaessa kuului yksi isompi lotinan räiskäys. Sitten katkonainen lotina muuttuikin koko aikaiseksi lotinoiden ryöpyksi.

Minulla oli vahava tunne siitä, että ääni kuului allaskaapista, ja siinä syy miksi avasin sen. Kerron tämän koska, Svanki minulta myöhemmin syyttävään sävyyn kyseli, miksi avasin kaapin?  Avattuani kaapin oven keittiönlattia täyttyi kaapista tursuavaan likaveteen. Tein nopeita silmämääräisiä havaintoja. Yksi kaapin sisällä olevista putkista näytti olevan poikki ja se syöksyi likavettä pihalle. En tietenkään ole LVI-asiantuntija, mutta siinä vaiheessa kun tiskiallas on tyhjä ja kraana kiinni, mutta omituinen putki yhä syöksee likavettä keittiöön, kuin Imatrankoski kevättulvan aikaan, niin tajuaa siinä maallikkokin, että nyt ei taida mennä taas ihan niin kuin oppikirjoissa.

Keskeytin tontturallini sulosävelet ja päästin ilmoille hätähuutoni: ”Svanskiiiiiii!!!!!”

Svanski ei petä koskaan, muutamassa nanosekunnissa hän oli keittiössä huutamassa minulle: ”Helenaaa!!!  Mitä hemmettiä sinä taas teet?! Miten on mahdollista, että aina sinä olet paikalla ensimmäisenä, kun jotain tällaistä tapahtuu??!!”

Svanski kummallisesti uskoi järkkymättömällä vankkuudella, siihen tosiasiaan, että minulla olisi muka ollut jotain tekemistä kyseisen putkivaurion kanssa ja raivon vallassa vuoroin moppasi vuoroin lastalla suti keittiön lattiaa!

Hän komensi minut poistumaan keittiöstä ja jäi sinne urputtamaan jotain siitä, kuinka turhaa hänen on maksaa siivoojalle!

Kun Svanski on saanut tulvan tyrehdettyä, hän vaatii tietää ja oikein tarkalla kuvauksella varusteltuna sitenkin, mitä tein juuri ennen, kuin putki halkesi?

Kerroin tarkasti tiskanneeni majoneesin valmistuksessa likaantunutta kuppia!

Svanski oli taas mennyt johonkin stressi tilaan ja kiljui minulle, että voisinko mitenkään ostaa majoneesin valmiina kuten normaalit ihmiset, jotta vältyttäisiin tälläisiltä episodeilta.

En mitenkään pystynyt käsittämään miten majoneessinenkuppi ja putken halkeaminen liittyvät toisiinsa, joten mökötin hetken mielenosoitukseksi.

Tämän jälkeen pidin kattavan luennon siitä, että jos herra haluaa mautonta ällömajoneesia joulusalaatteihinsa, niin siitä vaan ostaa minulle jotain helkutin helmanssin älllötysmönjää!! Anteeksi vaan, jos yritän panostaa ja valmistaa tasokasta ruokaa. 

Majoneesi puolustuspuheeni sai minut mökötystilasta takaisin sotajalalle. Kiljuin kuin mielipuoli, että helppo siinä taas toista syyttää, kun itse ei voi edes soittaa putkimiestä ja suomessa minulla sentään oli keittiö, missä vedet menivät putkesta alas eikä niinkään ylös kuten täällä tuntuu aina tapahtuvan! Tässä maassa ei vesikään tiedä, minne mennä! Eikä ihme, sillä keittiö, jossa minun odotetaan valmistavan gurmeeruokaa, on kuin opiskelija yksiön vessa! Pieni Epätoimivasti suunniteltu ja kaikki toiminnot jotenkin Rikki!!!

Kun olimme molemmat saaneet huudettua raivomme pihalle tuli hetken hiljaisuus, sitten Svanski lähtikin nöyrästi soittamaan putkimiestä.

Tuntia myöhemmin keittiön vesitoiminnot oli käyttökiellossa ja likakaivo sinetöity. Talossa soi tip tap tietokoneelta ja putkimies ajoi juuri ulos portista. Pienen ehkä joulustressin aikaan saama sanasota oli unohdettu. Söimme Svanskin kanssa jouluateriaa sulassa sovussa ja nauroimme talon pettämättömän yllätykselliselle putkistosysteemille. Kesäinen wc-pöntö episodi tuli mieleemme ja joulupöytä oli täynnä hauskoja putkistohuoltoon liittyviä muisteloita.

Putkimies lupasi tulla korjaamaan keittiön lopulliseti kuntoon joulun jälkeen ja me tiskasimme tiskimme joulun aikana alakerran keittiössä. 

Nyt alakerrankin lavuaari on tukossa, mutta se on mun oma pikkusalaisuus, jonka aion kertoa vain putkimiehelle. Se oli puhdas vahinko, olin juuri putsaamassa kalkkunapeltejä ja kaatamassa kalkkunan rasvaa pikkukippoon, jonka taas suunnittelin viskaavani roskikseen. Luulin olevani yksin alakerran suuressa toimistosokkelossa. Kuitenkin aivan yllättäen kuulin jonkun sanovan selkäni takana: ”sinä se vaan täällä tiskaat.” Säikähdin niin, että pelti lipsahti ja rasvat lörähtivät lavuaariin. Se oli sihteeri, joka teki rästihommia joulupäivän iltana. Ei ole minun vika jos kaikenmaailman sihteerit hiippailee öisessä toimistossa! Säikähdyksestä huolimatta sain aikaiseksi viattoman kikatuksen: ”Juu minä se vaan tiskaan.” Kerkesin myös kääntymään nopeasti lavuaarin eteen, että sihteeri ei nähnyt lavuaariin lorahtanutta paistorasvaa.

No mutta nyt on putkimiehet paikalla ja homma hoituu taas kuin itsestään.