Kuudestoista luukku, Jutut vähissä

Svanskilla on töissä kamala kiire, eikä se yhtään ehdi tekemään mun kanssa mitään hauskaa.

Muutamassa päivässä mun elämä on jumiutunut neljän seinän sisälle, kun ulkona on kylmä, eikä ole mitään mielenkiintoista syytä mennä ostoksille. Svanski se vaan stressaa ja leimaa papereitaan toimistoonsa hautautuneena.

Mun oli pakko jo lähteä avautumaan tilanteesta hänelle, sillä tuollainen työhulluus pilaa mun blogin. Multa loppuu kerta kaikkiaan aiheet. Mitään ei tapahdu, tässä vaan olen ja ihmettelen.

Svanskin mielestä liioittelen. Hänen mielestään varsinkin keittiössä on varmana tehty jotain muutakin, kuin pelkästään ihmetelty. Mutta hän ei nyt millään kerkeä takertautumaan asiaan, koska on niin tärkeä ja pirun kiireinen.

Tässä vaan leivoin hedelmäkakkua ja pipareita ilman ensimmäistäkään kommellusta tai hassua yhteen sattumaa. 

Kun Svanski sitten taas poikkesi kotona, tylsyyteni oli jo huipussaan. Kinusin Svanskia keksimään mulle jonkun hyvän aiheen kirjoitukselle, että saisin edes jotain mielekästä tekemistä päivääni.

Svanski: ”Sulla menee kyllä tosi huonosti, jos nyt jo loppu aiheet. Sullahan on vielä yhdeksän päivää jäljellä! Tota sun hullua ideaas.”

Jotenkin Svanskin huomautuksessa oli ivallinen sävy. Sanoin että ei tarvi virnuilla vaan voisi hiukan auttaa aiheen keksimisessä. Mutta Svanski ei ollut millään lailla halukas osallistumaan luovaan yhteistyöhön. Eikä suuremmin innostunut muusan virasta.

Svanski: ”Onko sun nyt aivan pakko joka ikinen päivä kirjoittaa?”

Helena: ”No on! Kun tämä on joulukalenteri!”

Svanski: ”Tee sellainen kommunisminaikainen kalenteri, siitä voi pari luukkua puuttuakin eikä kukaan kysy mitään, kun mitäpä se kenellekään kuuluu.”

Svanski yritti paeta keskustelua vessaan. Minusta vessassa istuminen ei ole tekosyy etteikö voisi keksiä minulle aihetta, niinpä parkkeerasin vessanoven taakse ja huutelin sieltä.

Helena: ”En minä halua tehdä mitään sun itäeurooppalaisia huijaus yrityksiä! Haluan kunnon aiheen.”

Svasnki: ”Mulla olis muutamankin novellin verran aiheita koskien tota sun keittiöö.”

Helena: ”No mikä siellä nyt on vikana?”

Svanski:” Ei mikään, mutta voisit vaikka kirjoittaa siitä, mitä tapahtui juuri ennen kuin toi lattia täytty noista vehnäjauhoista, tai miksi taikinaa on katon rajassa asti?”

Helena: ” Ei siinä ole mitään tarinan aihetta, vatkain vaan jotenkin meni vahingossa täysille ja sinkaisi taikinat yli laitojen. Sitä paitsi, niin se vaan on, että jos leipoo, niin pakostakin siinä jauhoja leviää, sinne tänne.”

Svanski: ”En olis uskonut tätä päivää näkeväni, että sulta loppuu jutut! Kirjota siitä, että ei ole mitään kirjoitettavaa ja jätä mut rauhaan edes vessassa!”

Helena: ”No onpa hauskaa! Ei inspiroi…”

Olin masentunut, koska elämästäni oli tullut niin aiheeton. En edes halunnut kertoa Svanskille, mitä keittiössä oikeasti oli tapahtunut.

Mun ei ehkä pitäis kattoa enää noita murha dokumentteja, koska ne eivät sovi mun herkälle luonteelle ja elämää suuremmalle mielikuvitukselle. 

Olin juuri tekemässä taikinaa hedelmäkakkuun sähkövatkaimella, kun yhtäkkiä näin sivusilmällä varjon keittiön ikkunan takana. Ihan kuin joku olisi kävellyt ikkunan ohi, mikä on kovin omituista, koska olemme toisessa kerroksessa.

Käännyin varuiksi vatkaamaan kasvot ikkunaan päin, että voisin nähdä mikäli varjo palaisi. Ja näin nopeuttaa toimintaani hätätapauksessa. Samassa kuului kauhea jysähdys ja omituinen varjo jyskytti ikkunani takana. Säikähdin jysäystä niin, että vatkain lipesi täysille ja sinkosi taikinat pitkin seiniä. En ollut ehtinyt vielä edes toipua ensimmäisestä säikähdyksestä, kun sydämmeni jo jyskytti hullun lailla uudestaan. Kiitos täysillä huutavaa vatkaimen, jonka vispilät viuhuivat agressiivisella raivolla, taikinaa sinne tänne huiskien.

Kiljahdin ja otin askeleen taaksepäin ja samalla tiputin pari lusikkaa pöydän reunalta lattialle. Kun sain etäisyyttä ikkunaan huomasin, että hahmo sen takana olikin pulu ja hermostuin vielä lisää. Tällä kertaa siitä, että typerä pulu sai moisen sotkun aikaan. Paiskasin kulhon ja vatkaimen pöydälle hirveällä raivolla ja silloin kaatui jauhopussi.

Mulla meni niin hermo! Kun mun pienessä yksiön vessan kokosessa keittiössä, ei voi tehdä kertakaikkiaan mitään. Kun kaikki on tiellä ja missään ei ole tilaa. Siksi päätin hetken rauhoittua, ennen kuin siivoaisin koko sotkun, mutta silloin tulikin jo Svanski kotiin…

Mutta mitäs turhia tätä on hänelle kertoa, siivottava kai se sotku silti on! Svanskin voi monessa asiassa puhua ympäri. Mutta sotkujeni siivoamisesta,  hän ei vielä ole minua minkään selityksen turvin vapauttanut.

Lusikoita kuppeja ja kippoja,

Mistä tuohonkin tulee vesitippoja.

Liian vähän astioita,

Leipoa nyt tässä koita.

Sotkussa on piuhat ja siirapit,

Tahmeat on mikronkin napit.

Hedelmäkakku uunista ulos,

Se on tän hirveen sotkun tulos.