Seitsemästoista Luukku, Ollaan käärmeissään

Olen ajatellut ruveta käyttämään burkhaa. En ole saanut äkkinäistä uskonnollista herätystä, enkä myöskään suunnittele vaihtavani seurakuntaa, mutta harkitsen silti vakavasti pukeutuvani loppuviikon kasvot peittävään asuun. Mene ja tiedä, mistä tämä stressikohtaus, jonka viimeyönä minuun iski, johtuu? Kenties joluvalmisteluista kenties jostain muusta? Mutta kehollani on erikoinen tapa reagoida siihen. Kun stressi tasot nousevat tietyn rajan yli, mitä omituisemmat vaivat hyökkäävät kimppuuni.

Heräsin aamulla huonosti nukutun yönjälkeen, jos en nuku hyvin se aiheuttaa minulle tappavan päänsäryn. Tätä tapahtuu todella harvoin, sillä kuulun normaalisti siihen ihmisryhmään, mikä sammuu illalla kuin saunapallinjalka ja aamulla uni ei millään meinaa luovuttaa otteestaan vaikka kuinka rimpuilen.

Unettomat yöt ja päänsäryt eivät ole minun peruspaheitani, mutta joskus niistä minäkin joudun kärsimään. Ja viime yö oli juuri sellainen, kärsimysten yö. 

Herättyäni tallustelin keittiöön vihaisena, silmät puoli ummessa. Olin juuri tarttumassa kahvikuppiini, kun Svanski alkoi kiljumisen: ”Herran Jumala! Oletko katsonut peiliin?!”

Mun päätä särki, en ollut saanut vielä edes otetta kahvikupista, saatikka, että olisin juonut siitä tippaakaan ja tuo hemmetin mies kiljuu, että mun ulkonäössä on jotain vikaa! Haistattelin aamunavaukseksi liudan kirosanoja ja käskin jättämään minut rauhaan. 

Mutta Svanski ei luovuttanut: ”Ei kun oikeasti, nyt ei ole kaikki kunnossa!"

No tästä olin Svanskin kanssa samaa mieltä! Ei niin, hirveä päänsärky ja uneton yö. 

Svanski katsoi mua vakavasti ja lisäsi: ”Niin ja sitten on vielä toi rokkokin!”

Mä en ymmärtänyt, mitä se nyt oikein höpisi ja toistin kysyvästi: ”Mikä hemmetin rokko?”

Samassa Svanski kiikutti mulle peiliä ja karu totuus rupesi selviämään. Leukani sivut olivat täynnä helottavaa punaista näppylää.

Sanomattakin selvää, että alkoi hirveä huuto. Minä kailotin kauhuissani kasvojeni radikaalia kauneusvirhettä ja Svanski etsi epätoivoisesti ratkaisua käsillä olevaan  ongelmaan. Puhelimeen tavoitetiin sihteeri. Sihteeri neuvoi, että ei missään nimessä viikonloppuna lääkäriin! Siellä menee hermot ja järki, ennen kuin saa minkäänlaista apua ja takeita ei edes ole siitä, että apua löytyy. Olimme Svanskin kanssa samaa mieltä ja muutenkaan meillä ei ollut juuri tänään mitään intoa haistella sairaalan tuulia, tiedä sitten miksi?

Sihteeri neuvoi meitä menemään apteekkiin, täällä apteekeissa on aina paikalla yksi lääkäri, joka voi neuvoa tällaisissa pienissä ongelmissa. Minä kiljuin, että kyseessä ei kyllä ole mikään pieni ongelma, vaan maailmanloppu. Mutta sihteeri pysyi lujana: ”Menkää apteekkiin!”

Apteekin lääkärille selitettiin tilanne ja hän tutki ihoani hetken, jonka jälkeen määräsi hoidoksi Cobra öljyä. Ja me pöljät mentiin ja ostetiin sitä.

Kun pääsin apteekista pihalle, painelin saman tien kauppakeskuksen vessaan tököttämään öljyä hipiälleni.

Tilanne oli vihdoin ohi ja sen kunniaksi päätimme poiketa kahville.

Kahvilan pöydässä Svanski rupesi taas tuijottamaan minua. Kysyin mitä nyt taas? Svanski kehoitti minun kääntämään päätäni, sillä ehkä se on sittenkin vain valo. Kääntelin päätäni sinne ja tänne kuin juopunut pöllö ja Svanski tutki silmät tihrussa kasvojani, välillä lähempää, välillä kauempaa.

Lopuksi hän päätyi tutkimuksissaan seuraavanlaiseen päätelmään: ”Meillä on ongelma.”

Svanski käski minua jättämään cappucinoni niille sijoilleen ja sillä sekunnilla hän kiskoi minua kohti apteekkia.

Minulla ei tietenkään ollut peiliä, ja tämän vuoksi olin totaalisen pihalla tilanteen saamasta yllättävästä käänteestä.

Svanski etsi lääkärin käsiinsä ja osoitti hänelle naamaani. Lääkäri tuijotti naamaani ja kysyi: ”Mikä on ongelma?”

Svanski huitoi käsillään silmieni edessä ja karjui: ”Tämä!”

Lääkäri ei hermostunut vaan totesi rauhallisesti: ”Niin tuo, se on allerginen reaktio, hyvin klassisilla oireilla.”

Hän penkoi hetken verran hyllyjänsä, ja nappasi sitten valikoimistaan tuubin kortisonia.

Lääkäri: ”Tätä laitatte siihen kaksi kertaa päivässä, mutta muista! (Heristi samalla sormeaan minulle ja mörensi äänensä pelottavan möreäksi) Ei auringonvaloa!”

Svanski tietenkin hermostui: ”Miksi et tarjonnut kortisonia heti alkuun? Vaan jotain ihme öljyä, nyt on aivan turhaan tuo naama, tuon näköinen?

Lääkäri katsoi Svanskia loukkaantuneena ja totesi: ”Ei tämä rasva olekaan siihen alkuperäiseen vaivaan, vaan tuohon allergiseen reaktioon!”

Svanski innostui sanan negatiivisessa merkityksessä. Mä hilasin itseni istumaan läheiselle penkille, sillä mikäli vanhat merkit paikkansa pitivät, tässä tulisi kestämään ja kauan!

Svanski kailotti: Nytkö minun pitää maksaa toinen voide? Vain ja ainoastaan sen takia, että sinä suosittelit ensin väärää?"

Lääkäri ei aikonut ottaa syytä niskoilleen: ”Ei allergisia reaktioita voi ennustaa!”

Svanski nieli selityksen, mutta tiedusteli vielä: ”Millä me nyt hoidamme, sitä ensimmäistä vaivaa?”

Lääkäri: ”Jaa a, ei varmaan kannata laittaa Cobra öljyä?

Svanski: ”No todellakaan ei, vaimohan rupesi kuoriutumaan nahastaan saman tien! ”

Lääkäri: ”heh hehe hehe…”

Svanski: ”Mikä nyt naurattaa?”

Lääkäri: ”Vähän niin kuin käärme.”

Svanski tuijotti lääkäriä murhaavasti. Viimeaikainen henkilökohtainen stressi on tehnyt hänestä huumorintajuttoman yksilön. Toisaalta ei minuakaan naurattanut. Naama hohkasi tulikuumana ja saatoin vain kauhulla kuvitella, mille se näytti ulospäin.

Svanski: ” Onko nyt mitään, mitä voimme tehdä?”

Lääkäri: ”Kannattaa hoitaa kortisonilla paripäivää tuota allergiaa ja jos samalla hoidolla ei katoa, niin keksitään sitten joku muu…”

Svanski: ”Joku muu mikä?!”

Lääkäri mutisi omituisesti: ”No hoito, tai lääke, tai joku muu….”

Svanski näytti siltä, että hän hyökkää aivan niillä sekunneilla lääkärin kimppuun. Mä tarrasin Svanskia hihasta viimehetkellä ja sanoin: ”Anna olla, mennään sunnuntaina lääkäriin jos ei tokene näillä.”

Svanski nieli tappionsa ja laahustimme pettyneinä ulos apteekista, samalla lääkäri huikkasi peräämme: ”Laita sitä cobra-öljyä tukkaan, tekee kiiltäväksi” Ja vinkkasi mulle silmää, osoitellen samalla hiuksiaan leveästi hymyillen.

Svanski masentuneena: ”Voiko toi olla ees todellinen?”
Helena huokaa väsyneesti: ”Täällä kaikki on mahdollista….”

Stressi-ihottumani on ja pysyy! Huomenna pukeudun paperi pussiin tai burkhaan se on varmaa!

Käärmeöljyä iholle lotraa,

Pian muistutatkin jo itse cobraa.

Jos et halua turvota kuin jättiboa,

Kortisoonia ala pikaisesti suuhusi lappoa.

Ei olut mikään apteekkarin syytä,

Vaikka hän muistuttikin mustaakyytä.

Kamelin kuva mieltäni piristää,

Kun ihottuma naamaani näin kiristää.