Kahdeksas luukku, Joulukonsertti

Kello oli neljä yöllä ja nukuin rauhallisesti, kunnes havahduin uneeni tunkevaan itkuun. Säpsähdin hereille ja kuuntelin yön pimeydessä uudestaan, oliko se ollut vain unta?

Mutta samalla tuo parkuminen jatkui, kuulin sen nyt jo aivan selvästi.

Joku lapsi parkuu kuin viimeistä päivää. Sihteerillä on pieniä lapsia ja hänen asunto on suoraan makuuhuoneen ikkunoiden alla. Pomppasin ylös sängystä ja varovaisesti vilkuilin verhon raosta näkyykö mitään epäilyttävää. Ei näkynyt, talo oli pimeä ja huokui rauhallisen unista tunnelmaa.

Parkaisu kuului taas, mutta nyt vasta tajusin, että ääni tuleekin talon toiselta puolelta, pääportilta. Kipitin pimeässä huoneessa toiselle ikkunalle ja tähystin verhon raosta kohti porttia. En nähnyt mitään tummennetusta ikkunasta, joten todella hiljaa avasin ikkunan tähystääkseni paremmin. Kun ikkuna rasahti auki, Svanski ponkaisi hereille kuin olisi napista painettu.

Saan tietenkin läksytyksen, minkä ihmeen takia roikun neljän aikaan aamulla turhan avonaisessa yöpaidassa avoimessa ikkunassa? Tämä on arabimaa ja käytökseni on epäsoveliasta jos joku naapuri näkee niin jäkä jäkä jäkä jää….

Paasauksen jatkuessa Svanski tuli kiskomaan minut ikkunasta ja läimäytti sen raivokkaasti kiinni. Kun vihdoin ja viimein sain puheen vuoron, yritin sopertaa että vartijasotilas varmaan nukkuu, kun ei tee mitään sille, että joku pahoinpitelee sihteerin lasta.

Svanski tuijotti minua kysyvin hiukka turhaantunein ilmein ja omien sanojensa mukaan halusi tiedustella, että millä faktoilla olen päätynyt moiseen johtopäätökseen kello neljä aamuyöllä? Samalla lapsen huuto kuului taas. Kerrankin sain todisteita väitteilleni: No niin kuulitko? Se itkee taas tee jotain! Olin jo hätääntynyt, ja siksi Svanski varmaan päätti oikeasti tehdä asialle jotain, tai niin ainakin luulin. Hän marsi ikkunalle tempaisi sen auki, ja käski minun tulla katsomaan, ja kehotti oikein tiukasti painamaan mieleen mitä tulisin näkemään. 

Svanski osoitti mustaa hahmoa, joka keikkui aidan päällä ja raivoaan pidätellen selitti kuin pienelle lapselle, tuo tuolla aidan päällä on naaras kissa ja tuo toinen musta hahmo tuolla maanrajassa, näetkö tuon puskan juuressa? Se on kollikissa, tuo kolli haluaa romanttista hetkeä tuon aidalla kökivän pihtari kisun kanssa ja koska sitä ei saa, se karjuu epätoivoaan maailmalle! Onko tämä ymmärretty, ei lapsikaappareita, ei murhaajia tai kadonneita vartijoita!! Helena oikeesti! Toiset menee aamulla töihin! Mä kiellä sulta niiden murhamysteerien kattomisen, tästä hetkestä eteenpäin.

Kun yön hiljaisuus taas valitsee, kuuluu pieniä askeleita, ikkuna narahtaa ja sitten salamavalo välkähtää, seuraa Svanskin yöhön kaikuva huuto... Helena! Pitihän mun ottaa siitä kissasta kuva, että saan mun joulukalenteriin aineistoa. Ja Svanski karjuu, että jos en heti rupee nukkumaan se katkasee multa nettiyhteyden jouluun asti!

Anteeksi vaan jos erehtyy, tarviiko siitä tuollalailla hermostua? Vaikka meillä on ollut aina kissoja kotona, en koskaan ole kuullut niiden karjuvan tuolla lailla. No arabian yö on ihmeellinen ja kuu kirkas kai siinä kissatkin sekoo, ja lujaa on huudettava jos haluaa huutaa lujemmin kuin kello viiden rukoushuuto. Positiivisesti ajateltuna onhan se mukavaa, että edes kissat laulavat serenaadia näin joulun alla, kun joulukonsertteja ei täällä järjestetä. Näitä mietin kun yritin vielä tunninpäästä saada uudelleen unta, hiljaa liikkumatta paikallani että Svanski ei vaan herää.

Yössä kuului huuto hurja,

Tuli mulle olo niin kurja.

Outoja varjoja nurkissa,

Murhaaja kissan turkissa?

Mielikuvitus teki mulle kepposen,

Siksi pilasin Svanskin unen lepposen.