Kahdeskymmenesensimmäinen luukku, Tomaattiterapiaa ja muita kyseenalaisia lääkehoitoja

Istun tomaatti sormessa tässä koneella ja yritän kirjoittaa joulukalenterini tämänpäiväistä epistolaa. On jokseenkin haastavaa, kun oikeankäden etusormessa on sormen tupeksi asennettu mehevä tomaatti. Eilen siinä oli kirsikkatomaatti ja tänään tuollainen luumutomaatti, se sopeutuu paremmin sormen muotoon ja siksi sen kanssa on helpompi elää.

No nyt varmaan ajattelette että, joo o, se on lopullisesti sanonut ”kukkuu” ja ostanut jäsenkirjan ”juhuu-kerhoon.”

Jouluvalmistelujen ja tylsyyden sekoitus on saanut hänet tekemään kenties jotain tieteellistä tutkimusta tomaatin ja etusormen välisestä symbioosista. Tai ehkä hän kuvittelee tomaatin suojaavan ulkoavaruudesta tulevilta hyökkäyksiltä?

No en tiedä suojaako tomaatti marsilaisia vastaan, voi olla! En minä ainakaan vieraalla planeetalla heti ensiksi menisi tappamaan sitä, kenellä on tomaatti sormessa, haluaisin ensin elämää ja maailmankaikkeutta askarruttavaan kysymykseen vastauksen, miksi? Nyt myös varmaan tekin haluatte?

Voin vakuuttaa, että tähän on tällä kertaa aivan looginen ja hyvä selitys.

Eilen minulla oli järjestettävänä illalliskutsut yhdelletoista elämää suuremmalle virkamiehelle. Kaikki oli laskettu, suunniteltu, varmistettu, kaiken piti mennä kuin valssi kabareessa. Ja menikin aluksi, mutta sitten vieraat astuivat pöytään ja tarjoilu alkoi ja samalla myös sekoilu… 

Olin juuri lähettämässä tarjoilijoita saliin alkuruokien kanssa, kun Svanskin pomo tunkeutuu keittiöön. Hän oli pikku paniikissa ja halusi varovasti tiedustella pystynkö sittenkin valmistamaan myös yhden kasvisaterian. Onneksi olin asiaa tiedustellut viisi kertaa aiemmin ja minulle oli vakuutettu, että yhtään kasvissyöjää ei tule. En siis ollut järin varautunut kyseiseen dieettiin, paremmin muotoiltuna, en sitten niin kertakaikkiaan mitenkään.

Sanoin vanhanaikainen kasvisruokavalio onnistuu! Pomo varovaisesti tiedusteli, mikä se sellainen on? Selitin nopeasti kyseessä olevan sama menu kuin muilla, ainoana eroavaisuutena oli se, että kokki syö lihat keittiössä. Pomo piti suunnitelmasta ja sillä päätettiin jatkaa iltaa.

Nappasin kanat kasvissalaatista seinään ja heitin tilalle muutaman tomaatin. Ja illallinen sai alkaa. Toinen ruokalaji olikin kasvisversio jo syntyessään, joten se ei tarvinnut sen suurempaa huolta.

Mutta pääruoka oli lammasta lihaliemeen tehdyllä kahvikastikkeella, lisukkeena peruna ja kasvispatee. 

Jotenkin kai siinä ottaessani lammasta uunista panikoiduin liiaksi ajattelemaan kasvisruokailijan annosta, niin että en edes ensin tuntenut sitä kipua, jonka täytyi jo kipinöidä sormenpäissäni.

Olin varmaan mennyt hermostuksissani johonkin virhesietotilaan ja kipusignaalit, eivät ylittäneet aivojeni uutiskynnystä. Kun sitten vihdoin ja viimeinen tuo sormenpäästä lähtenyt telefaksin lailla toimiva kipusingnaali, ylsi aivoihini, ja pudotin kädestäni polttavanpannun pöydälle, oli auttamattomasti jo liian myöhäistä.

Kolme sormea täysin tulessa. Kipu oli sanoin kuvaamaton. Enkä pystynyt piilottamaan sitä apujoukoiltani, sain vain mutistua jotain epämääräistä kuten, että nyt meni ja pahasti. Istvanin toimiston taloudenhoitaja oli mun apuna keittiössä, hän näki mun uittavan kättäni vesihanan alla ja tajusi tilanteen samantien. Hän tempasi pakastimen auki ja tunki salamana käteni täyteen jäitä.

Tästä seurasi se, että toinen filippiini tarrjoilija näki yllättävän jääpaloilla heittelyn, ja kiljui: "Ei, ei missään nimessä!" Hän kiskoi käteni vesihanan alta ja ennen kuin pysyin taas tilanteesta toiseen syöksyvillä kärryillä, ymmärsin, että hän kaatoi sormilleni oliiviöljyä niin että lotisi.

Samassa toinen tarjoilija kipitti keittiöön tiedustellakseen, missä ovat pääruuat? Käteni lillui oliiviöljyssä, uunin luukku repsotti auki ja lammaspannu roikkui omituisesti lieden reunalla. Toinen Filippiini alkoi hirveän kalkatuksen omalla kielellään. Ilmeisesti siinä meni tilannetiedotus valitsevasta paniikkitilasta. 

Keittiöön juuri saapunut Filippiini tarjoilija, nappasi minua kälkätyksen päätyttyä kädestä. Pudisti päätään ja napsutti suutaan ilmeisesti sen merkiksi, että ”ei näin.” 

Hän tarrasi salaattikipossa oleviin tomaatin lohkoihin kuorrutti niillä sormeni ja koko komeuden hän sitoi foliolla kasaan.

Omituinen folio-tuppu kädessäni, lähdin sanomattoman kivun siivittämänä nostamaan pääruokaa. Onneksi tytöt auttoivat kastikkeen ja koristeiden kanssa.

Nyt voin siis täydellisen rehellisyyden vallitessa sanoa, että minä se nostan yhdentoista hengen pääruuat, vaikka vasemmalla kädellä. Tai vaihtoehtoisesti voimme käyttää perinteistä vertausta, "nostaa pääruuat vaikka toinen käsi tomaatti-foliokääreessä."

Ruuat saatiin tarjoiltua, ja erään punaviinipullon loppu eksyi jälkiruuan lähdettyä tarjolle, jotenkin selittämättömällä tavalla, mun kahvikuppiin. Ja sitten saapuikin jo Svanski, jolle olin soittanut mayday-puhelun. Hän oli käynyt apteekissa ja cobra-öljyn tilaan hän tilanteen selvitettyään (vaimo tunki kätensä kaasuhellaan ja nyt on sormet mediumina) sai mitä muutakaan, kuin vanhaa kunnon bebantenia. Tuota ravintolatyöntekijän toisiksi tärkeintä työkalua, siis heti pullonavaajan jälkeen. Bebanteen pelastaa aina eikä koskaan petä! Ja ei pettänyt nytkään, tomaattikääreen alle sujautin kunnon kerroksen ja kipu rupesi heti hellittämään. Vai johtuiko se kivun lievitys, puuduttavasta määrästä kahvikupista nautittua ihmelääkettä? Mene ja tiedä.

Filipiinitarjoilija käski pitää tomaattia sormessa, niin ei tule vesikelloja. Ja uskokaa tai älkää, kahdessa sormessa ei ole lainkaan vesikelloa ja pahoin palaneessa etusormessakin vain pieni. Sitä paitsi, tämä tomaatti poistaa kipua. Kun on tomaatti sormessa ei satu, jos otan sen pois heti joimii.

Svanski ei ymmärrä, se on kolme kertaa käynyt työpäivänsä aikana suoranaisesti naureskelemassa mun kustannuksella, kun istun tomaatti sormessa sohvan nurkassa kuin jonkin sortin kylähullu. Antaa sen taas ihmetellä on siinä sille puuhaa taas yhdeksi illaksi. Tomaatti pysyy niin kauan, kuin kipukin! Ja se on yks mik on varma!

En viittiny  kuvata rakkulaa,
 niin kattellaan hienoja kukkia,
 jotka sain ottaa juhlista kotiin.

Etusormessa mulla tomaatti,

Se on ikäänkuin kipulääkeautomaatti.

Punaisuudellaan se mieltäni piristää,

Tuo tomaatti joka sormeani kiristää.

Kaikkialla mukanani kiikkuu,

Tomaatti joka sormestani riippuu.