Kahdeskymmenesneljäs luukku, Tuli joulu kultainen...

Joulu aattoaamu valkeni täällä ihanan aurinkoisena, mikä ei sinänsä ole yllätys tässä maassa. Se on vähän kuin olisi ihmeissään siitä, että suomessa sataa räntää marraskuussa. 

Mulla oli kello herättämässä seitsemältä, monestakin eri syystä. Ensinnäkin ne kalkkunat, ne oli saatava uuniin ja vauhdilla ja toiseksikin jaksoin yhä uskoa joulun ihmeeseen. Siihen, että siivooja sittenkin saapuu.

Olin eilen jo melkein tarttumassa imuriin, kun Svanski sai puhelun ja siivooja vannoi tulevansa aattoaamuna. Ja kuin joulun ihme konsanaan, siinä se tönötti 8:15 mun ovella moppi kourassa. Mun joulu alkaa sittenkin sujua.

Kalkkunat kevyen taistelun jälkeen uunissa 8:30. Sisko laittoi eilen illalla amerikkalaisen paisto-ohjeen, joten mikään ei voi mennä vikaan! Sihteerin kalkkunassa vielä muutama untuvainen höyhen. Mutta pää oli poikki kuten sopimuksessa mainittiin, joten sain höyhenet nypittyä ilman suurempaa tuskaa. Tuo kalkkunoiden kuningas mahtui juuri ja juuri alakerran isonkeittiön uuniin, siellä se nyt porskuttaa tunnin jos toisenkin ja ehkä vielä kuudennen.

Eilen illalla haettiin basaarista pähkinöitä. Ne laitan kohta kippoon pöydälle äidin lähettämien vihreiden kuulien viereen, kunhan tuo siivoojan retku saa ensin talon puhtaaksi. Eilinen basaari reissu, kerkesi tarjoamaan vielä kulttuurillisen valaistumisen juuri ennen joulua.

Olimme kävelemässä basaari alueelle, minä, Svanski ja Sihteeri, kun peräämme rynnisti pilliä raivokkaasti viheltävä poliisi. Poliisimies oli pitkä, mutta painoa hänellä oli ehkä hätäiset neljäkymmentäkiloa. Hänen toinen silmänsä katsoi lännessä laskevaa aurinkoa ja toinen jo odottikin sen nousevan jo idästä. Kaikin puolin tämä pilliinsä tukehtuva poliisi muistutti jotenkin heinäsirkkaa koko olemukseltaan. 

Hän myös aiheutti minussa samanlaisia tuntemuksia kuin ruohikolla hyppelevä sirkka, kaikin puolin ällöttävä mutta ei järin pelottava. 

Mitä enemmän hän puhkui pilliinsä ja huitoi meille, sitä enemmän minua itseasiassa nauratti koko hontelo ukkeli. Hän sai meidät kiinni liikennevaloissa, kun olimme juuri ylittämässä katua kohti basaaria.

Hän parkkeerasi seisoa jäpittämään, aivan sihteerin viereen ja puhalsi helkutin pilliinsä, niin että katu raikui. 

Seitsemän kertaa suurempi sihteeri ei kovin pitänyt poliisimiehen tempauksesta ja ärjyi hänelle arabiaksi. Poliisimies ei luovuttanut, hän tarttui sihteeriä olkapäistä ja teki epätoivoisen yrityksen kääntää hänet toiseen suuntaan. Ilmeisesti poliisi ei halunnut Sihteerin ylittävän katua, vaan toivoi hänen jatkavan suoraan kohti rantaa. 

Tässä välisä Svanski puutui peliin ja halusi tietää mistä on kyse? Poliisi viittelöi meille, että jatkakaa vain kadun ylin mutta riippui yhä Sihteerissä yrittäen kääntää häntä yhä. Sihteeri seiso paikallaan kuin muuri ja kun ei enää jaksanut katsella poliisin räpistelyä ympärillään, hän murahti tälle jotain arabiaksi ja sai poliisin perääntymään ja luopumaan kääntelyyrityksistä hyvin hämmentyneenä. 

Poliisi katsoi minuun (tai luulen niin, hyvin vaikea sanoa kumpaa silmää olisi pitänyt seurata) ja kysyi englanniksi: ”Tunnetko tämän miehen?” Olin hiukan närkästynyt sihteerin saamasta kohtelusta ja tiuskasin että tietenkin tunnen ja  astuin lähemmäksi sihteeriä, ikään kuin todistaakseni että uskalsin tehdä niin vaikka hän on iso ja pelottava. 

Poliisi hämmentyi katseli ympärilleen ja kuin onnellisena sattumana hän näki kolme intialaismiestä kauempana ylittämässä katua. Hän tarrasi pilliinsä ja vihelsi siihen taas, kuin merimies sumutorveen ja pitkin heiveröisin jaloin lähti harppomaan kohti, katua ylittäviä intilialaismiehiä. Me jatkoimme eteenpäin, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, mutta uteliaisuudestani tähyilin taakse ja näin kuinka Poliisi piti armotonta luentoa katua ylittäville miehille. 

Mun oli pakko saada tietää mitä olikein tapahtui, mikä oli tuo kadun ylitystä vahtimaan laitettu heiveröinen poliisi ja miksi Sihteerin kadun ylitys tuntui olevan niin suuri rikos. Sihteeri ärähti, se oli idiootti! Luuli että samassa perheessä ei voi olla kahta eri ihon väriä! En ihan pysynyt taas mukana, mitä värejä ja missä perheessä. Svanski ja Sihteeri joutuivat vääntämään rautalangasta. Tänään basaarissa on perhepäivä yksinäiset eivät saa mennä ja tuo poliisi ei tajunnut meidän olevan samaa porukkaa, kun on hiukan tummempaa hipiää ja sitten vaaleampaa. Ahaa vihdoin taas tajusin, tietenkin perjantai, työläisten ainoa vapaa, mutta juuri silloin joka paikassa on perhepäivä. Tänne töihin tulleet intialaiset ja filippiiniläiset miehet joiden perhe on muualla ei voi tuona ainoana vapaa päivänään mennä mihinkään. Kätevää hyvin kätevää.

Tarrasin sihteeriä käsipuolesta ja sanoin: No uncle Nicnac eiköhän mennä ostamaan niitä pähkinöitä. Meitä nauratti, kukaan ei voi estää tätä perhettä menemästä minne se haluaa. On meillä ennenkin ollut näkymättömiä lapsia, niin miksei siis matkassa voi olla myös yksi eno.

Pähkinät tuli ostettua ja Eno Nicnac teki myös helmikauppaa, mutta se onkin sitten aivan oma tarinansa. Ihmis vilinässä ja mausteiden keskellä tuli ihana joulumieli, tälläisissä tunnelmissa alkoi varmaan se aivan ensimmäinen joulu. Arabian tummuvassa illassa, viileässä joulukuun tuulessa, mausteiden tuoksussa, palmupuiden varjossa aaton aaton kaupankäynnin melskeessä. 

Melkein jo näin aasilla ratsastavan pariskunnan kaiken tuon hälinän keskellä. Joulu täällä on niin erilainen, mutta kuitenkin samaan aikaan aivan samanlainen, kuin kaukana kotona. Miten se taas menikään? Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämmestä....

Hyvää Joulua kaikille joulukalenteria seuranneille, missä ikinä olettekaan. Ottakaa kiinni Joulun pienistä hetkistä ja nauttikaa niistä! Olen ylpeä siitä, että kalenteriani on seurannut niin moni ja sen suosio yllätti minut täysin. Se on tehnyt kirjoittamisesta palkitsevaa ja auttanut löytämään asioista huumoria epätoivoisinakin hetkinä. Kiitos kaikista kommenteista ja kannustavasta myötäelämisestä, mun jouluvalmistelu hässäkässä.

Tämä on joulukalenterin viimeinen luukku, mutta tarina jatkuu blogissani yhä, sillä mun Svanskin, Sihterin, Siivoojan, Taloudenhoitajan ja autonkuljettajan elämä täällä aavikon auringon alla jatkuu yhä! Nyt kaikki huudamme kuorossa HYVÄÄ JOULUA ja painumme herkuttelemaan kalkkunalla!

Joulun taika on kummaa,

Se on kuin glögiä tummaa.

Lämmittää mieltä,

Kutittelee kieltä.

Kaikki valmiiksi muuttuu,

Kun joulun taika peliin puuttuu.

Nyt voi juhlasta nauttia,

Luvalla höllätä vauhtia.