Kymmenes Luukku, Kuusi kauppaa ja kiristystä


Eilen oli se päivä, jota olen odottanut enemmän kuin itse joulua. Svanski aivan yllättäen tokaisi että: ”Mennäänpäs nyt ostaamaan se sun kinuamasi kuusi.” Olin todella yllättynyt ehdotuksen tulevan Svanskilta, sillä hän on aiemmin ilmoittanut, ettei suuremmin pidä joulusta ja siitä tosiasiasta, että siihen kuluu joka vuosi aivan liikaa rahaa. Olen useasti koittanut selittää hänelle, että hyvän tekokuusen ostaminen on sijoitus tulevaisuuteen. Ensivuonna säästyy nekin rahat. Svanskin mielestä olisi kuulemma kaikin puolin parempi, jos minä en luennoisi hänelle mitään hyvästä taloussuunnittelusta. Mä oon aivan varma, että sitä vaan ärsyttää kun ei itse tajunnut tota hommaa…

Marssin suorintatietä kauppakeskuksen koristehyllyjen luo ja olin jo tarttumassa Led-valokuuseeni kun huomasin, että se ei enää ollut siinä tavanomaisella paikallaan. Hyllyssä Led-valokuusen paikalla oli vain… tyhjää! En edes katsellut ympärilleni, sillä silmissäni sumeni ja jouduin pidättelemään kaikin voimin sitä itku-potku-raivariani, jonka tunsin kumpuavan sisimmästäni. 
Kun Svanski sitten jälkijunassa tepusteli kärrynsä kanssa paikalle, hän näki saman tien ilmeestäni, että nyt ei hyvä heilu.
Kuin myrskytuuli Svanski kiersi koristeosaston ympäri ja löysi, kuin löysikin sen nurkasta nuhriintuneen ja kulahtaneen malli- led-valokuusen. Kuusen led-hapsut oli puoliksi revitty irti ja havut varisseet maahan, en edes tiennyt, että led-valomuovikuusi voi varista. Tässä maassa lapsilla on oikeus koskea kaupassa kaikkeen ja testata rajuin ottein tuotteiden kestävyys ennen vanhempien ostopäätöstä, joka hyvin usein on sitten negatiivinen.

Svanski etsi epätoivoisesti myyjää ja hänet löytäessään tiedusteli led-kuusten uutta sijaintia. Myyjän mukaan pakkauksessa olevia kuusia ei enää ollut! Olin raivona, ei enää kuusia! Myyjäkin oli aivan väärä! Missä oli mun aurinkoinen tonttu-filippiinimyyjä? 
Mutta edes myyjän vääryys ei ollut niin kamalaa, kuin se fakta, että hän yritti myydä minulle tuota haiskaa täysin raiskattua malli-kuusta. Silloin pimahdin lopullisesti!

Mun joulukoristeiden valinta on tarkka prosessi, jossa tutkitaan hintaa, laatua ja kauneutta, ja tuota jälkimmäistä, sitten niin erittäin tarkasti! Kuinka tuo väärä-myyjä voi edes kuvitella jotain noin rumaa minun joulukotiini. Annoin myyjän täysin ymmärtää, että olen loukkaantunut hänen arvioinnista, koskien tyylitajuani ja menin penkomaan surkein mielin koristepallokoreja. Nekin oli puolityhjillään ja jäljellä oli vain rumia palloja, rumia nauhoja, rumia kaikki! 
Rumaa, rikottua ja tyylittöntä!

Olin täysin murtunut! Mitä oli tapahtunut mun parhaaksi valkkaamalle jouluosastolle? Vielä eilen se oli ihan standardieni mukaisessa kunnossa. 
Väärä-myyjä ja Svanski tuijottivat hiljaista kiukutteluani hetken ja Svanskikin tuntui kerrankin aidosti olevan pahoillaan mun puolesta. Se yritti vielä tiedustella myyjältä, onko kyseisiä kuusia kenties tulossa lisää. Myyjä sanoi surkeana, jo yhden läksytyksen saaneena, että ei, noita kuusia ei enää tule. Mutta huomenna myyntiin tulisi lumikoristeinen 180senttinen kuusi, se on aika hieno vaikka siinä ei valmiiksi olekaan valoja! 
Tartuin sanaan lumikoristeinen, mitä se tarkoittaa? Väärä-myyjä innostui kun huomasi, että olen taas mukana pelissä. Hän sanoi, että ei oikein osaa selittää, mutta voisi näyttää minulle mallikuusen, se on koottuna varastossa.

Kärry ympäri ja tämä kolmikko painelee kaupan varastoon, ja siellä se komeilee 180 senttiä korkea, kaunis vihreä kuusi, jonka oksanpäissä on valkoista maalia. Kun parin metrin päästä katsoo se näyttää lumelta. Svanski sanoo: ”aika hieno, tuohonhan voi varmaan ostaa ne valot”. Svanski todisti taas tietämättömyytensä aiheesta! Tietenkin voi!

Kuusi oli upea ja uskon sen olevan näyttävämpi meidän korkeissa huoneissa, kuin tuo puolta pienempi led-valokuusi. Ja hinta! Se on vain yksi kolmasosa led-valokuusesta, mun budjetissa jää paljon enemmän rahaa palloille ja nauhoille.

Tilanne tuntui olevan jo ohi, kunnes väärä-myyjä meni ja mokasi taas, hän sanoi, että voimme huomenna tulla hakemaan kuusta! 
Silloin Svanskin hermo vuorostaan paukahti. Hän osoittaa kuusipakettipinoa, "tuossahan niitä kuusia on, hintalaput päällä isopino, miksi emme voi ottaa yhtä jo nyt?"
Väärä-myyjä sopertaa jotain lehtimainoksesta, joka julkaistaan vasta huomenna. Mutta Svanski ei anna periksi, alkaa hirveä tinkaaminen. Svanski vetoaa siihen, että on jo joutunut yhden kerran kestämään vaimon hermoromahduksen, kun kuusia ei sitten olekaan. Hän anoo säälipisteitä Väärältä myyjältä, minun kustannuksella. Ei auta!
Svanski vettoaa Väärän-myyjän tunteisiin, mieti jos sinulla olisi noin surkea vaimo? Ei tehoa!
Hän kiristää myyjää, jos kuuset loppuu, saat sitten ottaa tuon vaimon viikoksi teille kiukuttelemaan! Ei tehoa sekään!
Lopuksi hän jo epätoivoissaan päätyy uhkailuun, tuo mun vaimo ei tule liikahtamaankaan  sentiäkään tuosta ilman, että saa kuusen mukaani! Pieni vaikutus on havaittavissa.

Lopulta myyjä luovuttaa ja päättää hakea esimiehen avuksi. Kuluu hetki kun väärä-myyjä katoaa johonkin ja palaa sitten, en voi uskoa silmiäni, oikean myyjän kanssa! Mun suosikki myyjä, olen niin riemuissani. Viimein joku, joka ymmärtää mun koristelun punaisenlangan!

Oikea myyjä on niin surkeana, että Led-kuuset ovat loppuneet, mutta selittää että joku rikas arabi tuli ja osti ne kaikki kerralla. Koristeli niillä pihatien. No minkä minä, tai pieni filippiinimyyjä mahdetaan rahan vallalle, emme sitten yhtään mitään. Ymmärsin täysin miksi en saanut kuustani.
Oikeamyyjä rupesi esittelemään minulle uutta kuusta ja sen hienoja ominaisuuksia, sillä me puhuimme koristeellisesti samaa kieltä. Svanski ja väärä-myyjä katsovat ihmeissään eivätkä selvästikään voineet ymmärtää, kuinka oikeamyyjä sai minut hyvälle tuulelle sekunnissa,kun heiltä sen yrittämiseen kului tunti, ja siltikin lopputulos oli heikko.

Kerron myyjälleni esittelyn päätyttyä, ottavani juuri tämän kuusen, mutta haluaisin sen nyt, kun tällä kertaa on mies mukana kantamassa. Myyja katsoi minua hämmästyneenä ja sanoi ” no problem” ja tempaisi kuusen kärryyn. Hän ehdotti myös, että voisi kutsua apupojan kantamaan sen autoon, mutta Svanski sopersi hämästyneenä "juu ei tarvitse, kyllä saa sen kannettua."

Avauduin vielä myyjälleni surkeasta pallovalikoimantilasta hänen osastollaan, mutta myyjä vain naurahtaa, huomenna tulee uusi lasti, tule silloin hakemaan koristeet!
Se on sama mitä sitä ostaa, niin ammattitaitoisen myyjän apua ei voita mikään, ostin vielä ale-kopasta kahden euron jolu pop-cd:n kotimatkalle piritykseksi, niin hyvällä tuulella taas olin.

En saanut led-valokuusta,
Kirosana pääsi mun suusta.
myyjäkin oli väärä,
ja palloja huono määrä.
Itkua väänsin ja hammasta kiristin,
Ennen kuin uudella kuusella päivääni piristin.



Kommentit

  1. Onnea hienon kuusen johdosta :) Mä niin pelkäsin, että sä et saa sitä led-kuusta, koska siinä käy aina niin jos jotain odottaa noin paljon.. Hurraa Oikea myyjä ja Helena! :) -Johanna

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentoi, kerro omia kokemuksiasi aiheesta, Ihmettele elämää muuten vaan tai tee kinkkisiä lisäkysymyksiä. Vapaa laatikko tässä siihen. Itäeurooppalaista mallia oleva sensuuri tässä päällä, joten eka luen nää itte ja vasta sitten julkasen... jos julkasen :)Mielellään kuulisin palautetta..pliis diplomaattisesti kuitenkin

Suositut tekstit